Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun taas palasin Anna-sarjan pariin, tuntui itse asiassa oikein ihanalta löytää uudestaan tämä Anna omassa kodissaan -kirja; en ollut lukenut sitä vuosikausiin, mutta monen monia kertoja tietenkin aikaisemmin. Sarjan edelliseksi osaksi oli myöhemmin, meillä suomeksi käännettynä vasta 2002, asettunut episodiromaani Anna opettajana, mutta nyt käsillä oleva teos on sellainen aito juonivetoinen nuortenkirja. Ja miksi vain nuorten, kyllä se meille vanhemmillekin tarjoaa monenlaista iloa, jos kohta herkimmille kyyneleitäkin.
Anna ja lääkäriksi valmistunut Gilbert on vihitty tunnelmallisesti Vihervaaran puutarhassa, ja he suuntaavat pieneen Neljän tuulen kylään, lähelle majakkaa ja merta, taloon jota Anna on jo etukäteen kutsunut Haavemajaksi. Heti tuloiltana nuorta paria on vastassa lämminhenkinen valtuuskunta: Gilbertin setä, vanha tohtori Blythe puolisonsa kanssa sekä entinen merimies, nykyinen majakanvartija kapteeni Jim. Tämä kolmikko tarjoaa Annalle ja Gilbertille illallisen sekä joukon tarinoita, joilla he voivat ikään kuin asettua asemaan Neljään tuuleen. Ja niitähän riittää, ja ne ovat kovasti salaperäisiä ja romanttisia ja osin humoristisia, kuten Montgomery vain osaa.
Tosin mielessäni vilahti jossain kohtaa, olisivatko vastanaineet jo kaivanneet ensimmäisenä yhteisenä iltanaan vähän enemmän aikaa toisilleen ja hääyön viettämiselle kuin Neljän tuulen kertomusviidakolle ja vanhoille sedille ja tädeille, mutta ehkä se oli sopimaton ajatus.
Joka tapauksessa lähiseurapiiriin asettuu pian kaksi muutakin kiinnostavaa hahmoa, molemmat naisia: nelikymppinen aatteellisista syistä naimaton Cornelia-neiti: hän on kuin arrogantti telaketjufeministi, joka halveksii miehiä ja pitää heitä aina ja kaikessa naisia huonompana. Cornelia-neidillä on kirkkaanvihreäksi maalattu talo, epäsovinnainen pukeutumistyyli ja sanavarasto täynnä ilmaisuja eri tavoin ketkuille ja saamattomille miehille, mille suomennoksen on välillä aika vaikea tehdä oikeutta.
Lisäksi kuvioissa on mukana lähin naapuri Leslie Moore, joka on montgomeryläisittäinkin katsottuna vallan hurja romanttinen sankaritar: häkellyttävän kaunis prerafaeliittisesti aaltoilevine hiusmassoineen, lahjakas ja sanavalmis, mutta täysin onneton avioliitossaan, synkkä ja Annan onnelle kateellinen. Vähitellen Anna ja Leslie lähentyvät, mutta jälkimmäisen katkeruus on ymmärrettävästi pitkään mukana kuvassa.
Anna omassa kodissaan tarjoaa hurmaavan polveilevan juonen, tarinoita ja anekdootteja, mielenkiintoisia henkilöitä ja sivuhenkilöitä, surua ja tietysti myös onnea ja iloa. Näistä sivuhenkilöistä on mainittava lehtimies – nykyään häntä kutsuttaisiin tietenkin toimittajaksi – Owen Ford, joka saapuu Neljään tuuleen kirjoittamaan ensimmäistä kirjaansa; hänellä on kunnianhimoinen suunnitelma luoda ensimmäinen ”suuri kanadalainen romaani”. Tavatessaan Annan Owen kertoo saaneensa kuulla, että Annakin kirjoittaa, ja Annan vastaus on monimielinen:
– Voi, olen kirjoitellut hiukan lapsille. Naimisiin mentyäni en ole saanut paljon aikaan. Eikä minulla ole suunnitelmissani suurta kanadalaista romaania, naurahti Anna. – Siihen eivät kykyni riittäisi.
Toivoa vain sopii, että Montgomery itse ei ajatellut omasta kirjailijantyöstään näin väheksyvästi. Vai onko mukana kenties ripaus sarkasmia?
Muistan lukeneeni joskus Montgomeryn päiväkirjoista, että hän suhtautui itse asiassa melko pilkallisesti onnellisten loppujen perinteeseen, mutta Anna omassa kodissaan -romaani ei petä lukijaansa tässä suhteessa. Surut ja menetykset jäävät kyllä taustatekijöiksi, mikään ei pyyhi niitä kokonaan pois, mutta kaikki keskeiset henkilöt saavat myös kokea elämän kantavan.
