Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Yksi klassikkomyyteistä on se, jossa joku suuntaa manalaan suorittamaan jotain tehtävää. Tavallisesti paluumatkaan liittyy jonkunmoista mutkaa, koska manalaanhan ei vain yksinkertaisesti kävellä. Yksi varhaisimpia kirjattuja versioita tästä myytistä tulee muinaisesta Sumerista, jossa jumalatar Inannan tarina kirjattiin savitauluille joskus vuoden 1750 eaa paikkeilla.
Lähtiessään siskonsa Ereškigalin hallitsemaan manalaan Inanna antaa ohjeet: jos hän ei palaa kolmen päivän kuluttua, pitää pyytää apua kolmelta jumalalliselta isältä. Luonnollisesti Inannaa ei kuulu takaisin. Jumalalliset isät eivät ole kovin innokkaita auttamaan, mutta lopulta apua löytyy, Inanna saadaan takaisin, mutta hintana on se, että tilalle on saatava joku muu.
En taida paljastaa jutun juonesta enempää, vaikka spoilereista puhuminen lähes neljä tuhatta vuotta vanhan tarinan kohdalla tuntuukin vähän tarpeettomalta. Tässä kirjassa Anna Inin eli Inannan tarinaa kertoo puolalainen nobelisti Olga Tokarczuk. Tarina noudattelee alkuperäistä Inanna-myyttiä, jossa toki on kaikenlaisia aukkoja ja epämääräisyyksiä, joissa tulkinta mahtuu hyvin elämään.
Tokarczuk on rakennellut manalan ylle raunioista kohoavan kaupugin, jonka metallipilarien välissä ja sisällä kulkee porraskäytäviä ja hissikuiluja. Tuhansien vuosien aikana rakentunut kaupunki muodostaa metallisen sienirihmaston, jota valaisevat hehkulamput ja neonvalot. Hedelmällisyyden jumala Anna In kylvää elämää ympärilleen:
Näen, miten hän kulkee ihmisten ohi. Avaan hänelle ovet, jotta hän ei koskisi mihinkään, olen saanut tarpeekseni nyrpistelevistä porteista, nolostuneista juomalaseista, kaiteista jotka yhtäkkiä venyttelevät ja haukottelevat. Jopa sarjalippu hisseihin haluaa sanoa jotakin, kun hän koskettaa sitä.
Myyttinen kertomus on eriskummallinen, odottamaton, paikoin hämmentävän epälooginen ja aukkoinen. Sitä ei kannata lähestyä aivan perinteisenä juoniromaanina, koska tarinan kulku ei ole aivan sillä tavalla suoraviivaista ja johdonmukaista kuin niistä lähtökohdista odottaisi. Tunnelma on kuitenkin hieno ja tarinassa on paljon kiehtovia yksityiskohtia. Tokarczukin luottosuomentaja Tapani Kärkkäinen on tehnyt totutun hyvää työtä Tokarczukin tekstin parissa, lopputulos on rekisteriltään sopivan myyttistä ja persoonallista kieltä.
Tokarczuk avaa myyttiä jälkipuheissaan; suosittelen aloittamaan niistä, mikäli Inanna-myytti on vieras. Sen jälkeen tarinakin avautuu paremmin. Anna In maailman hautakammioissa ei nouse omien Tokarczuk-suosikkieni joukkoon, mutta on kuitenkin aivan lukemisen arvoinen pieni teos. Kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särö on tehnyt hienoa työtä julkaistessaan kirjan, ja se on esineenäkin oikein viehättävä.
