Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tätä kirjaa en olisi halunnut lukea. Jotenkin sitä vain kiinnostukseni heräsi ja eikä mennyt aikaakaan, kun käsissäni oli kirja, joka aiheutti välillä lähes kauhunomaisia olotiloja.
Anita ei ole niitä, joilla olisi ollut onnellinen ja huoleton lapsuus. Oli niin huonot kortit jaettu, että olisivat saaneet jäädä jakamatta. Anita joutui kestämään alkoholistiperheen perheväkivaltaa niin täydellä mitalla, että mitä siitä muuta voi seurata kuin huonoa, erittäin huonoa.
Kun hän sitten aikuisena asuu yksin, mielenterveyden ongelmista kärsivänä kaikkine traumoineen, niin jotenkin sitä vielä silloin ajattelee, että kyllä se tästä hyväksi kääntyy, mutta ei käänny. Hän saa hoidettavakseen kaverin koiran. Koira jää hänelle, joka ei meinaa millään ymmärtää, miten pitäisi toimia. Lähikaupassa työskentelee Kirsi, joka on ystävällinen ja auttaa Anitaa.
Kirsi on niin ihana, että Anitalle ja Kirsille syntyy suhde. Anitalla oli jo ollut aiemmin suhde Marjon kanssa. Vieläkin sitä lukijana ajattelisi että onpas hyvä juttu, mutta ei ole…
Kun alkaa tapahtua, niin sitä haluaisi lopettaa, heittää kirjan seinään ja toivoa, ettei olisi koskaan aloittanutkaan, mutta se on myöhäistä, ei onnistu, ei. Lukijana on jo niin syvällä, ettei sieltä pääse, ennen kuin kirja on luettu, tarina on vaan otettava vastaan, sellaisena kuin se tulee, vaikka kuin tekisi pahaa.
Niina Holopainen on taitava juonenpunoja. Hivutustekniikalla saadaan lukija niin koukkuun, ettei siitä ole paluuta. Lopussa sitä jää miettimään, että tätähän minä olin halunnut, psykolgista jännitystä ja miten kaikki johtaa kaikkeen. Miten surullista on, kun ihmistä ja lasta kohdellaan huonosti ja mitä kaikkea sellaisesta seuraa. Aina huonoa! Kun olisi ajoissa joku, joka pysäyttäisi kaiken, ennen kuin tapahtuu hirveitä. Vaikka tämä on kuvitteellinen tarina, miten paljon käy kaikkea, mikä on totta.
Lue jos uskallat, ei se kauan kestä, koska Anita kestää vain 171 sivua.
