Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Vuonna 2008 somalialainen Samia Yusuf Omar seisoi Pekingin olympialaisissa lähtöviivalla valmiina todistamaan osaamistaan maailmalle. Vaikka palkintona oli jumbosija, ei se Samiaa lannistanut. Jos hän oli päässyt Pekingiin ilman ammattimaista valmennusta, välineitä ja oikeastaan ilman kunnon ruokavaliotakin, niin mihin hän voisi päästä, kun harjoitteluolosuhteet olisivat otolliset?
Tarinan edetessä Lontoon olympialaiset alkavat kuitenkin tuntua yhä kaukaisemmalta haaveelta, sillä Moghadishussa valtaa pitävä Al-Shabaab ei naisurheilijoita hyvällä katsele. Kun lopulta edes Etiopiasta ei löydy vastausta umpikujaan, lähtee Samia vaaralliselle matkalle kohti Välimerta ja Suomea, jossa hänen sisarensa asuu. Valitettavasti tarina ei koskaan saanut onnellista loppua, sillä Samia Yusuf Omar hukkui Välimeren aaltoihin vuonna 2012.
Sarjakuva avaa mielenkiintoisella tavalla naisurheilijan realiteetteja Somaliassa ja sitä, miten mieletöntä uhkapeliä Välimerelle pyrkiminen ylipäätään on, saati sitten sen ylittäminen. Mikään elämäkerta sarjakuva ei kuitenkaan varsinaisesti ole, eikä se myöskään pyri taustoittamaan Somalian ongelmia tai siirtolaiskriisiä sen kummemmin. Tositarinana kertomus on siitä huolimatta äärimmäisen mielenkiintoinen ja sydäntä särkevä.
Sarjakuvan jälkimmäinen osa on sattuneista syistä osaksi spekulatiivinen, sillä Samia ei jäänyt eloon kertomaan, mitä hänelle tapahtui sen viimeisen vuoden aikana, kun hän pyrki Välimerelle. Hänen käyttämänsä reitti tunnetaan ja hän kirjoitti ajoittain Facebook-päivityksiä, mutta tarkat yksityiskohdat ovat sumeita. Tarinan tässä vaiheessa onkin käytetty avuksi muiden pakolaisten kertomuksia, jotka auttavat täyttämään näitä aukkoja. Näin sivumennen sanoen, aavikon ylittäminen ja olot Libyassa ovat melkein yksi yhteen sen kanssa, mitä sarjakuvassa Illegal kerrottiin, pakolaisten kokemuksiin perustuva sarjakuva sekin.
Vaikka sarjakuvassa olisi ollut aineksia syvällisempäänkin aiheen käsittelyyn, menee tämä tällaisena kevyempänä sarjakuvana oikein mukavasti. Sananen on sanottava myös Reinhard Kleistin sivellintyöskentelystä, joka miellytti itseäni kovasti. Muutamilla vedoilla Kleist on saanut luotua ihmisten kasvoille juuri sopivasti ilmeikkyyttä ja inhimillisyyttä, en usko että tarina toimisi näin hyvin jonkun teknisemmän piirtäjän käsissä. Koskettava kertomus, suosittelen!
