Monica Kristensen: Amundsenin viimeinen matka

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Vuonna 1928 Umberto Nobile tutkimusryhmineen oli palaamassa Pohjoisnavalta, kun heidän ilmalaivansa Italia yllättäen syöksyi alas ja pirstoutui jäälle. Haaksirikkoisten nelisenkymmentä päivää kestänyt jäinen helvetti innoitti historian suurimpaan kansainväliseen pelastusoperaation, johon kuului kaikkiaan yli 1500 henkeä, 23 lentokonetta, 20 laivaa, koiravaljakoita ja jopa italialaisten alppijääkärien hiihtopartio.

Pelastajien joukossa oli erityisesti yksi mies, jonka nimi loisti muiden yli, Roald Amundsen: tutkimusmatkailija, joka purjehti ensimmäisenä läpi Luoteis- ja Koillisväylän, selviytyi ensimmäisenä etelänavalle, ylitti ensimmäisenä napameren ilmateitse ja mahdollisesti ylitti ensimmäisenä myös pohjoisnavan. Amundsenin pelastusretki ei kuitenkaan edennyt niin kuin piti, sillä seurueen lentokone katosi jo ensimmäisellä lennollaan Huippuvuorille. Pelastusoperaatiossa ei yhtäkkiä ole kyse vain Nobilen retkikunnan pelastamisesta vaan Amundsenin myös.

Kirja on kirjoitettu kuin jännityskirjaksi. Toisaalla jännitetään Nobilen miesten selviytymiskamppailua ja toisaalla Amundsenin tasaista marssia tuhoaan kohti. Niin kuin tämäntapaisissa tarinoissa usein, useat sattumat ja petetyt lupaukset johtivat surkeaan lopputulokseen. Koska tunnetusti Amundsenin konetta ei koskaan löydetty, kirjan lopputuloksen luulisi olevan suht taputeltu. Eipä kuitenkaan; erinäiset todisteet viittaavat varsin mielenkiintoiseen – ja synkän ironiseen – skenaarioon siitä, miten Amundsen ja seurueensa mahdollisesti saattoivat kohdata loppunsa.

Vaikka Monica Kristensenin päättelyketju on sinänsä ihan pätevän kuuloista, kapeaan lähdeluetteloon olisi voinut kyllä kiinnittää enemmän huomiota, vaikka kyseessä populaariteos onkin. On virhe kirjailijalta kuvitella, että lähteet eivät erityisemmin ketään kiinnosta, kun kyseessä ei ole varsinaisesti akateemiselle yleisölle suunnattu kirja. Noh, napinaa.

Tietokirjoissa käännökseen ei tule niin usein kiinnitettyä huomiota, mutta tässä tapauksessa Arja Kanteleen rehevä kielenkäyttö ansaitsee maininnan. Ihmiset paarustavat hyhmässä ja asioita justeerataan. Tulin suorastaan hyvälle päälle kirjaa lukiessani, Kantele on ymmärtänyt, että tietokirjan tekstin ei suinkaan tarvitse olla kuivaa!

Amundsenin viimeinen matka on kaikkineen viihdyttävä, jännittävä ja yllättäväkin, vaikka kuvittelin tuntevani tarinan ennestään. Lopullinen totuus Amundsenin kohtalosta ei selvinne ennen kuin lentokone joskus löydetään, mutta sillä välin Kristensen antaa ihan pätevän teorian siitä, miten tapahtumat saattoivat edetä. Suosittelen!

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...