Ammutaanhan hevosiakin kertoo maratontansseista. 1930-luvun lama-aikana brutaaliin huippuunsa kehittynyt viihdemuoto asetti joukon nuoria tanssimaan päiväkaupalla. Vajaa kaksi tuntia tanssia, kymmenen minuuttia taukoa, sitten taas tanssi jatkuu, ja tätä hupia kellon ympäri. Välillä tanssijat pistettiin juoksemaan kilpaa ja hitaimmat pudotettiin pois. Viimeiseksi jäänyt pari voittaa 1000 dollaria. Saatettiinpa tanssien aikana järjestää jonkun tanssiparin häätkin, jotta saatiin katsojia houkuteltua.
Kuulostaako tutulta? Maratontanssit olivat 1930-luvun versio Big Brotherista, ja siksikin Ammutaanhan hevosiakin on kaikessa pula-ajan synkkyydessään edelleen hyvin ajankohtaiselta tuntuva kirja.
Ammutaanhan hevosiakin kertoo elokuvaohjaajan urasta haaveilevasta Robertista, joka on päätynyt maratontansseihin synkeän Glorian pariksi. Heti kirjan alussa selviää, että Robert on ampunut Glorian. Iloton Gloria puhuu läpi kirjan siitä, miten haluaa kuolla, joten lopputulos ei ole yllättävä. Se, miten periaatteessa positiivisesti elämään suhtautuva Robert päätyy murhamieheksi on kuitenkin mielenkiintoista, samoin kirjan iloton kuvaus maratontanssien synkästä maailmasta.
Elokuvana paremmin tunnettu kirja on hieno näkymä 1930-luvun pula-aikaan, etenkin sen nykyaikaan välittyvien heijastumien myötä. Kirja on näppärästi rakennettu; mielenkiinto säilyy, vaikka loppuratkaisu onkin tiedossa alusta pitäen.