Oletko koskaan uhrannut ajatustakaan sille, mitä ovat kerrostalojen pihalla seisovat harmaat metalliset T-kirjaimet, joista kylmällä ilmalla saattaa leijailla ulos höyryä? Entä sille, miksi graffitin poistajat niin usein laiskuuksissaan jättävät työnsä kesken ja seinistä poistetut graffitit näkyvät edelleen niissä himmeinä? Tai oletko aina pitänyt liikennevalojen naksutusta sekä asemalle syöksyvän metron ulinaa niille kuuluvina itsestään selvinä ominaisuuksina?
Näinpä. Enpä liene ainoa, jolle ämminkäiset vielä joitakin aikoja sitten olivat täysin tuntematon käsite. Sinänsä se ei toki ole ihme, niitä nimittäin on sangen vaikea, tietämättään jopa täysin mahdoton, havaita. Ämminkäisiä ei näe, ne ovat piiloutumisen mestareita, mutta ne jättävät itsestään ympärilleen erilaisia merkkejä. Ämminkäisten bongailu onkin siis näiden merkkien etsimistä, toisin sanoen valppaana ja erityisen avomielisenä kulkeskelua. Merkki ämminkäisestä voi nimittäin olla miltei mikä tai missä vaan…
Koska aihe todella on näin haastava, mutta samalla äärimmäisen mielenkiintoinen, tarvitaan tietysti opas, Otusbongaajan opas. Hienon värikuvan – piirretyn, koska ämminkäiset kavahtavat jo ihmistä saati sitten kameraa – ohella esitellään lajin tieteellinen nimi, harvinaisuus, koko, elinalue, ravinto sekä tyypillinen toiminta ja lajin ympäristöönsä jättämät merkit.
Tämä vallan erilaiselle luontoretkelle lukijansa opastava viisitoista ämminkäistä esittelevä teos on yksi ehdottomasti parhaita lähiaikoina lukemiani lastenkirjoja. Olen äimistellyt sen osuvuutta ja kekseliäisyyttä, bongaillut neljävuotiaan ämminkäisistä suuresti innostuneen lukukumppanini kanssa jo melko moniakin merkkejä. Pikkuhiljaa lajien hassut nimetkin ovat jo jääneet mieliimme ja keskustelemme sujuvasti muurikaireloista, myyrimöistä ja nuolinkaisista.
Siis suosittelen, aivan varmasti.