Iiris Klingstenin elämän on täyttänyt tähän asti Ammela, veikeä ja persoonallinen kylpylä keskellä kaupunkia. Paikka, jossa voi käydä kylvyssä vaikka ruokatunnilla. Hänellä on ihana perhe; dekkareita kirjoittava mies ja kaksi mukavaa lasta. Hänen elämänsä näyttää ulkopuolisten mielestä varmasti jopa kadehdittavan mukavalta – asuvathan he vanhassa, ihanassa talossakin.
Iiris täyttää nyt 47 vuotta ja kertoo tuntevansa itsensä nuoremmaksi kuin viime viikolla. Tai kaksi vuotta sitten, jolloin hän sai tietää. Tietää mitä? Sen, että hän sairastaa syöpää. Asian kanssa hän itse on jo tehnyt rauhan. Elämä tarjoaa kuitenkin vielä yllätyksiä vaikkapa salaperäisen nimettömän kirjeiden kirjoittajan muodossa, jonka hän myöhemmin tapaakin. Myös rakas ystävä Anna on korvaamaton, samoin aina muistoissa elävä Mumu, joka vielä kuolemansa takaakin on jättänyt kirjeen Iirikselle löydettäväksi omalaatuiseen paikkaan kertoen vielä oudomman totuuden. Sen sijaan omat vanhemmat tuntuvat oudon rationaalisilta ja välttelevät puhumista mistään suoraan. Heidän elämänsä on suoraviivaista ja selkeää, omalla hieman tylsällä tavallaan.
Ammeiden aikaa on luonnehdittu kaihonaivistiseksi melodraamaksi, ehkä sen voisi niinkin sanoa. Minusta tämä on kirkas, kuulas tarina erään naisen elämänsisällöstä, ajatuksista sekä mielestä. Naisen, joka arvostaa enemmän tunnetta ja tunnelmaa kuin arkipäiväistä maton tamppausta ja iltapäivälehtien lueskelua.
Ammeiden aika on viehättävä kirja, josta itse ainakin pidin. Tämä ei kerro sairastamisesta eikä syövästä sen enempää, kunhan toteaa Iiriksen sairastavan ja jossain vaiheessa sairauteen viitataan ohimennen, kuin seuralaiseen. Minusta positiivista, silä kaikki eivät halua repiä raakaa totuutta lukijan silmien alle. Tarjolla on tarina, osittain jopa unenomainen ja mystisiä aineksia sisältävä, jossa eletään perhe-elämää, mutta säilytetään myös muutamia salaisuuksia ja tarjotaan jokunen yllätys. Erittäin onnistunut ensimmäinen aikuisten romaani jo lukuisia lasten- ja nuortenkirjoja julkaisseelta Kirsti Kuroselta.