Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Keski-ikää lähenevän miehen tosikertomus siitä, miten vilkkaasta ja villistä kirkkonummelaisesta pikkupojasta tuli Pohjoismaiden etsityin vankikarkuri. Jan Jalutsi, entinen Moilanen, ei halua kirjassaan kehuskella rikoksillaan ja teoillaan eikä varsinkaan antaa esimerkkiä kenellekään. Hän haluaa vain kertoa oman tarinansa ja halunsa vapauteen.
Pienten rötösten, ryöstöjen ja muiden rikosten takia hän sai ensimmäisen vankilatuomionsa ehdottomana ja joutui tutustumaan Suomen vankeinhoitolaitoksen nykytilaan. Jalutsi kuvailee kammottavia matkoja vankijunissa, matkasellien siivottomuutta, vankiloiden nykytilaa yleensäkin. Hän kertoo rakastavansa vapautta ja pyrkineensä siihen keinoin miten hyvänsä eli karkaamalla aina kun mahdollista. Joskus uhkarohkeasti ja lähes suunnittelematta, toisinaan taas kaverin kanssa hyvin suunniteltua reittiä — aina onnistuneesti.
Hiljalleen hän siirtyi operoimaan lähes ainoastaan isompia ryöstöjä, pankkeja, rahankuljetuksia ja niin edelleen. Toisissa onnistuttiin paremmin, toisissa huonommin. Kun rahaa oli, juhlaa ja hauskaa sekä vapautta riitti aina seuraavaan keikkaan asti. Lopulta erään keikan aikoihin hän tapasi naisen, joka pyysi häntä lusimaan kaikki tuomionsa loppuun sekä aloittamaan normaalin elämän. Ja niin Jalutsi lopulta tekikin. Sanna kävi katsomassa häntä jokaisessa vankilassa, kirjoitti ja vastasi kirjeisiin sekä piti miehen järjissään.
Kirja ei niinkään keskity ryöstöihin ja pakoihin vaan siihen, miten mielivaltaisesti Suomen oikeusjärjestelmä kirjoittajan mielestä toimii. Tuomioiden pituudet eivät ole oikeassa suhteessa rikoksiin, esimerkiksi talousrikolliset jäävät yhä edelleen harvoin kiinni, eivätkä tuomiot ole missään suhteessa rikoksesta saavutettuun hyötyyn. Vielä enemmän Jalutsi kritisoi vankiloita, niiden laitostavaa ja lamauttavaa tarkoitusta, virkailijoiden suoranaista vihaa, väkivaltaa ja hyväksikäyttöä. Pelkoa ja ahdistusta vankien keskuudessa herättäviä tekijöitä, pienten vapauksien riistämistä, ihmisarvon kieltämistä ja paljon muuta. Tosin kirjoittaja itsekin mainitsee, että EU:n määräysten mukaan Suomen tilanne lienee nyt jo lievästi kohentunut. Itse puolestani huomautan, että sekä Vantaan että Turun uudet vankilat on jo todettu liian täysiksi eivätkä vangit saa kaikkia heille määräytyviä etuja käyttöönsä.
Kirja todistaa sen, että vankila ei ole mikään lepokoti eikä lomakeidas. Se on rankan selviytymisen paikka, jossa vain vahvat tai hullut selviävät. Kirja ei ole jännäri, vaikka oma jännityksensä paon jälkeen onkin jokaisella, ihmisellä on vahva elossapysymisen vietti. Suosittelen tätä kaikkien luettavaksi, jotka luulevat vangeilla olevan helppoa — ei ole, eikä toki ole tarkoituskaan, mutta vangeillakin on oikeuksia. Tosin se tämän kirjan luettua ei ehkä ole helppoa uskoa. Kerrotut viranomaisten toimet ovat fyysisesti ja erityisesti henkisesti vangille tapahtuneena täysin käsittämättömiä tekoja.