Alma! rinnastaa kaksi naista: Alma Mahlerin, säveltäjä Gustav Mahlerin puolison, ja Ainon, suomalaisen kuvataiteilijan sata vuotta myöhemmin.
Alma Mahler luopui säveltäjänurastaan ja asettui asemaansa Gustavin tukena, tukahduttaen luovuutensa. Ainon pitäisi maalata, mutta luovuus on tukossa, kuten elämänhallinta vähän muutenkin.
Näitä naisia tarkastelee lakimies, lastenvalvoja, joka Ainon pitäisi tavata, ja joka haluaisi Almasta esimerkin naisten alistamisesta – mutta ehkäpä Alma ei kuitenkaan aivan taivu tahtoon.
”Mutta mihin tahansa asiaan perehtyminen latistaa hyvän kiukun. Niin tässäkin kävi. Mitä enemmän tiesin, sitä vähemmän jaksoin. Joku maailmanpalon harhapommin harhasirpalehan ne sinun nuottisi oikeasti hävitti, eivät kiilusilmäiset miehet.”
Mutta naisista ja naisen paikasta tässä on paljon puhe. Aino seuraa Nigerian kadonneiden koulutyttöjen tapausta ja lukee netistä naisiin kohdistuvaa someraivoa.
Alma! on erinomaisesti kirjoitettu. Hanna Weselius sai teoksellaan Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, eikä syyttä. Weseliuksen kertojanääni on omaleimainen, värikäs ja räväkkä. Lakimiehen tapa puhua Alma Mahlerille on herkullista.
Kirja on napakan lyhyt; jää vähän sellainen olo, että olisi tätä enemmänkin saanut olla, mutta eipähän ainakaan ole mitään turhaa mukana. Hyvä niinkin, tiiliskiviä on tullut viime aikoina kahlattua muutenkin tarpeeksi.