Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sanotaan, että voittajat kirjoittavat historian. Tämä on ydinkysymyksiä Swann Merallin ja Deloupyn sarjakuvassa Algériennes, joka tutkii Algerian sodan (1954–1962) kautta miten naisten rooli konflikteissa jää usein historiankirjoituksessa miesten jalkoihin. Onko niin, että sotatilanteessa naisten panosta kaivataan, mutta tilanteen selvitessä naiset työnnetään syrjään ja uusi valtahierarkia rakennetaan lähinnä miesten kesken?
Historiankirjoitusta – tai ainakin kollektiivista muistia – vaivaa myös toisenlainen unohtaminen: Ranska on mielellään painanut koko konfliktin mielestään. Vallitseva historiallinen narratiivi rakentuu siten myös vaikenemisen varaan, siihen että unohdetaan niiden ihmisten kertomukset, joiden ääntä emme halua kuulla.
Sarjakuvan päähenkilö Béatrice on ranskalaisen veteraanin tytär, joka kiinnostuu isänsä kokemuksista sodassa. Isä ei kuitenkaan halua puhua asiasta mitään, joten Béatrice lähteekin sen sijaan tutkimaan hänen äitinsä algerialaisen ystävän kertomuksia. Algerian sodasta kun puhutaan, Béatrice miettii miksi Ranskalle sota on ylipäätään niin vaiettu aihe? Pianhan tuo selviää, Algerian sota oli siirtomaasodista verisimpiä ja sodan yksityiskohdat eivät erityisesti mairittele Ranskaa.
Meralli ja Delopy eivät kuitenkaan sorru käsittelemään aihetta mustavalkoisesti. Béatrice törmää matkallaan naisiin, joiden näkemykset sodasta eroavat toisistaan suuresti. Algeriassa syntynyt ja sinne päättäväisesti asumaan jäänyt ranskalainen ei koe tapahtumia samalla tavalla kuin algerialainen vastarintataistelija, saati pommi-iskuihin syyllistynyt terroristi. Konfliktin monitahoinen todellisuus ja se miten vallankumous ei jälleen kerran lunastanut kansan odotuksia, tulee pääsääntöisesti hyvin käsitellyksi.
Swann Merallin käsikirjoitus on pitää pääosin hyvin vettä ja se on nähtävästi yksityiskohdiltaan historialle uskollinen. Se mikä tarinassa ei kuitenkaan itselleni toiminut niin hyvin, on se miten itse kokonaisuus on rakennettu. Béatrice tuntuu välillä kuin jonkinlaiselta pakolliselta pahalta, jonka avulla tarina saadaan kurottua yhteen. Ventovieraat ihmiset uskoutuvat Béatricelle välittömästi vaikka miten intiimeistä ja kivuliaista yksityiskohdista, ja se miten sattuman kautta kaikkien naisten tarinat lopulta limittyvät yhteen ei tunnu aivan uskottavalta. Lopputuloksena Béatrice tuntuu enemmän tarinankerronnalliselta välineeltä, kuin oikealta hahmolta ja vaikka yksittäisten naisten tarinat ovatkin uskottavia, itse kokonaisuus tuntuu kuitenkin fiktiiviseltä.
Itselläni tämä hiertää varmasti paljolti sen vuoksi, että luen niin paljon tietokirjallisuutta, sarjakuvissakin. Vaikka Algériennes perustuukin tutkittuun tietoon, sen tarina ja hahmot ovat kuitenkin kuvitteellisia. Makuasioita siis. Yhtä kaikki, Deloupy kuljettaa tarinaa ammattilaisen ottein, rakentaa kuvakerronnan kautta taitavasti jännitettä, ja ennen kaikkea, saa lukijan kiinnostumaan Algerian sodasta. Sarjakuva esittää hyviä kysymyksiä historian merkityksestä ja siitä keiden ääni lopulta tallentuu jälkipolville. Mielenkiintoinen sarjakuva ehdottomasti, suosittelen tutustumaan!
