Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Nuori viulistinainen on kasvanut hengellisesti melko ahdasmielisessä helluntaiherätyskodissa, mutta maailma kutsuu, ja gospelit vaihtuvat klassiseen viulunsoittoon, ensin Suomessa ja sitten Berliinissä, jossa vaativa opettaja laittaakin kaiken tähän asti opitun uusiksi. Uusiksi menee myös sosiaalinen elämä, jossa seurakuntanuorissa vietetty aika vaihtuu reippaaseen biletykseen. Kertojan suuhun uppoaa tequila jos toinenkin tykötarpeineen. Suomesta on kuitenkin muistona sormus vasemmassa nimettömässä, mutta tuo kultainen kahle ei tunnu paljon painavan.
Ei varsinkaan sitten, kun kertoja tapaa Miehen, sen, joka on erilainen kuin kukaan muu. Izak, kotoisin Beninistä, jostain sellaisesta Afrikasta, johon äidin ja isän kanssa tehdyt Kanarian-matkat eivät ole valmistaneet. Izak on karismaattinen, hehkuva ja välittömästi ja sumeilematta ihastuva: yhteisen baari-illan jälkeen kertoja löytää kotoaan ämpärikaupalla valkoisia ruusuja. Hän rakastuu tähän ruusu-Izakiin, rakastuu ja antautuu rakkauden vietäväksi.
Eihän mikään sellainen, joka näyttää liian hyvältä ollakseen totta, ole totta. Hiljalleen epäilykset alkavat vallata viulutytön mielen – eikä viululle ole itse asiassa jäänyt paljonkaan aikaa Izakin ja uuden suhteen pyörityksessä; sormenpäät ovat pehmenneet soittamisen puutteesta. Mutta Izakin entisestä elämästä alkaa löytyä outoja piirteitä: on entisiä naisystäviä, joiden kanssa tuntuu yhä olevan merkillisen kiinteä suhde. Ja vaikka hän kertojan luo muuttaessaankin ripustaa näkyvälle paikalle lentäjän univormun, ei hän paljon tunnu töissä käyvän.
Sitten, ennen kuin naiselle alkaa selvitä, mikä tämä Izak oikein onkaan miehiään, tapahtuu jotain ennakoimatonta: raskaus, jonka piti olla vedenpitävästi ehkäisty. Tunteidensa myllerryksessä nainen päättää pitää lapsen ja pitää tämän kummallisen Izakinkin, vaikka suhde alkaa käydä yhä hurjemmaksi. Tulee mustasukkaisuutta, itsetunnon nujertamista, ja sitten tulee ensimmäinen lyönti, joka ei tietenkään jää viimeiseksi. Kaiken tämän pyörteissä naista viedään hurjaa vauhtia pitkin maailmaa, Berliinistä Beniniin ja Suomeen ja taas takaisin. Vasta kun pieni tyttövauva syntyy, kertojan rohkeus nostaa päänsä. Hän irtautuu tästä tuhoisasta suhteesta ja uskaltautuu katsomaan itseään silmiin: yksinhuoltaja, pahin mahdollinen kohtalo, jota hän nuorena oli itselleen ajatellut.
Luin taannoin Jenny Rostainin kirjan Liian rikki kuolemaan, jossa tätä samaa aihetta käsiteltiin: siinäkin nuori nainen joutui väkivaltaisen ja mustasukkaisen miehen pauloihin onnistuen kuitenkin lopulta selviytymään ja repimään itsensä pois miehen vaikutuspiiristä. Rostainiin verrattuna Lignellin kieli ja ilmaisu ovat jollain tavalla vauhdikkaampia; kun edellinen oli kuin orkesterin herkkä harpisti, on jälkimmäinen juuri sen paholaisviulun soittaja. Molempi parempi. Tämän kirjan soisin monen lukijan käteen, jos sillä vain voitaisiin estää vastaavat tapahtumat.
