Miisan kehitys kohti taitoluistelun huippua jatkuu: nyt ovat unelmana SM-kisat, mutta matka sinne on pitkä ja monipolvinen; on selvitettävä ensin monia kilpailuvaiheita. Kaksoishypyt alkavat Miisalla olla jo plakkarissa, vain niistä vaikein eli kaksi ja puoli kierrosta pyörivä axel tuottaa hankaluuksia. Ja entä sitten kolmoishypyt? Ne houkuttelevat, ja kolmoistulppia on ihan pakko yrittää jopa kilpailuissakin, vaikkei Miisa olekaan koskaan päässyt siinä kierroksia aivan täyteen, ja alastulokin tuppaa tulemaan kahdelle jalalle. Mutta mitään ei saavuteta yrittämättä.
Eikä teini-ikäinen olisi aito teini-ikäinen, jollei hänellä olisi seurustelupulmia. Isoveli Matias, luistelija hänkin, seurustelee Miisan entisen bestiksen Katan kanssa. Miisallahan taas tuli joitakin aikoja sitten ero Antonista, jalkapalloilijasta, kun molemmat halusivat keskittyä urheilu-uraansa, mutta eiköhän heilläkin ala vanha suola janottaa… Vahinko vain, että Anton on aivan pian muuttamassa Tanskaan; vieläkö Miisa ehtisi olla hänen kanssaan?
Miisa-sarja on ollut viehättävää luettavaa, eikä yksin siksi, että se sijoittuu minua niin kiinnostavaan taitoluistelumaailmaan, vaan myös raikkaan ja jotenkin niin tyttökirjamaisen kerrontansa ansiosta. On näsäviisäs pikkusisko, kaikentietävät vanhemmat, hyvät ja vähän huonommat kaverit luistelukentillä; voi tietenkin olla, että nämä hahmot ovat jonkin verran stereotyyppisiä, mutta ehkäpä sama koskee kaikkia oikeita tyttökirjoja. Tarinassa on jotain tavattoman suloista ja viatontakin, mutta eihän kaikkien nuortenkirjojen tarvitsekaan käsitellä ahdistavia ongelmia, olkoonkin että niillekin on kirjallisuudessa sijansa. Mutta niin on aidoille tyttökirjoillekin, ja sijoittuminen johonkin spesiaaliympäristöön on vain plussaa, etenkin kun kirjailija osaa paitsi tämän aiheen erityishienoudet myös jotain tavattoman oivaltavaa nuoren urheilijan urasta ja kehityksestä. Kiitos vain, Henna Helmi!