Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin : osa 1. Rakkaus

Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin osa 1

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kaksi poikaa kasvaa omalla tavallaan rakastavien perheidensä ympäröimänä, kumpikin omalla tahollaan Ruotsia. Toinen perheen ainoana lapsena ja tulevaisuuden toivona pienellä paikkakunnalla. Toinen Tukholmassa, täysin omaan Jehovan todistajien maailmaansa uponneen perheen uskollisena poikana ja katulähettinä. Heillä on kuitenkin jotain yhteistä; kumpikaan ei vielä selkeästi tunnista (tai tunnusta) olevansa seksuaalisesti valtavirrasta poikkeva.

Kirja, joka on ilmestyvän trilogian ensimmäinen osa, kertoo Rasmuksen ja Benjaminin poikavuosista, koulunkäynnistä sekä omasta sisäisestä hämmennyksestä ja erilaisuuden tuntemuksista koulukavereiden ja ympäristön suhteen. Kummankin perhe tuntuu syvällä sisimmässään tietävän jotain, mutta mitään ei myönnetä. Ei edes itselle saati sitten sukulaisille tai muulle lähipiirille. Kun nuoret miehet lopulta tapaavat Tukholman tuolloisissa gay-piireissä, kumpikin tunnistaa välittömästi toisessa jotain itsestään. Jouluaatosta 1982 tulee vedenjakaja monellekin asialle, ei vähiten nuorten miesten orastavalle rakkaudelle.

Samaan aikaan Ruotsin homoseksuaalit alkavat saada äänensä julkisesti kuuluviin, toisaalta myös ensimmäiset surulliset ja kammottavatkin uutiset uudesta, vakavasta sairaudesta alkavat kantautua julkisuuteen. Silti tarinan miehet ovat vain etsimässä sitä, mitä jokainen meistä kaipaa: onnea ja ystäviä – ensimmäistä kertaa elämässään. He haluavat samaa kuin sinäkin. Että elämäsi aikana saat rakastaa jotakuta, joka rakastaa sinua.

Asiallinen, herkkä, kiihkeä, raadollinen ja karun kaunis kuvaus 1980-luvun alun Ruotsista ja Tukholmasta. Gardellille asia on ilmeisen omakohtainen ja taustalla on paljon tutkimustyötä, artikkeleita ja lainsäädäntöä. Valtaväestön ja jopa poliitikkojen suhtautuminen homoihin sekä AIDS:n ensimmäisiin merkkeihin on kuvattu hyvin. Samoin nuoren miehen kasvu oman seksuaalisen identiteettinsä tunnistamiseen ja lopulta häpeän karkoittamiseen sekä ensimmäiseen rakkauteen on herkkää. Toisaalta taas tekijä kirjoittaa kuolevien ystävien viimeisistä hetkistä, jotka eivät todellakaan ole kauniita.

Rakkaus on mielenkiintoinen avaus trilogialle ja suurimmaksi osaksi tilannetta voi varmasti verrata Suomen vastaavaan kehitykseen. Muistelen täällä tietoisuuden ja vapaamielisyyden kasvaneen hieman hitaammin, mutta perusasetukset lienevät samantyyppisiä.

Suosittelen kaikille yleissivistyksen merkeissä sekä aiheesta muutoin kiinnostuneille tietysti kirjan erinomaisen ja vivahteikkaan sisällön takia. Tämä on Gargellilta ehdottomasti upea, kiihkeä ja kantaaottava trilogian 1. osa.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...