Vapautta rakastavat romanit, Ranskan natsimiehitys – ei se kaikista toivoa luovin yhdistelmä. Älä astu sieluuni kengät jalassa kertoo yhden romanisuvun tarinan 1940-luvun Ranskassa. Perhe joutuu keskitysleirille, koska kaiken maailman irtolaisethan eivät vapaana kuljeksi, olkoonkin että romanit ovat osansa tehneet muun muassa taistellen ensimmäisessä maailmansodassa.
Vapaus kuitenkin viedään. Hevosista on luovuttava, vankkurit hylättävä, ja uusi koti on vetoisa, homeinen parakki Angoulêmen lähistöllä. Teini-ikäinen Alba joutuu elämään nuoruusvuosiaan vaikeina aikoina, mutta onneksi toivoa ei kuitenkaan tarvitse aivan täysin menettää.
Kaikista synkimpien keskitysleirikuvausten tasolle Älä astu sieluuni kengät jalassa ei lukijaansa raahaa. Ranskalaisten hallinnoima internointileiri miehitetyssä Ranskassa on eri juttu kuin natsien johtama tuhoamisleiri, eikä romaneja leirillä pyritä murhaamaan – vain pitämään hallinnassa, ”suojelemaan miehittäjiltä”, kuten jotkut niin ystävällisesti asian muotoilevat.
Hyvä, että romanien historiasta kirjoitetaan, aiheesta ei liikaa ole kirjoitettu. Historiasta on hyvä muistuttaa aikana, jolloin kovin kärkkäästi ollaan jakamassa ihmisiä niihin, joilla on ihmisarvo ja niihin, joilla sitä ei ole. Pigani ei itse ole romani, mutta kertoo romanisukuun avioituneen veljensä sukulaisten elämästä kaikella lämmöllä ja arvostuksella.