Kalle Nuuttila ja Riku Ounaslehto: Äkkää ja tökkää yöllä

Äkkää ja tökkää yöllä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kalle Nuuttila suomensi lukuisia Äkkää ja tökkää -kirjoja, ennen kuin alkoi tekemään niitä itse. Äkkää ja tökkää yöllä on sarjan kahdeksas osa ja kolmas Nuuttilan kirjoittama.

Sarjan kirjat ovat katselukirjoja, joissa lukijan pitää löytää kuvituksesta erilaisia asioita. Tämä kirja kurkistaa muun muassa öiseen satamaan, uinuvaan kerrostaloon ja pimeään metsään. Nämä kuvat luovat vahvaa identiteettiä kirjalle. Yö on hyvä aihepiiri ja kirja käsittelee sitä hyvin.

Vaikka aukeamat ovat valloittavia ja kauniita, niille olisi mahtunut paljon enemmänkin yksityiskohtia. Etsittäviä kohteita on suhteellisen vähän ja kirja on siten varsin nopealukuinen. Useammat etsittävät asiat olisivat sekä pidentäneet teosta, että antaneet sille enemmän uudelleen lukuarvoa.

Riku Ounaslehdon kuvitus on yksinkertaista. Sen tärkein piirre on selkeys. Parhaimmillaan hän on piirtäessään erilaisia eläimiä, ne nimittäin toimivat hyvinä katseenvangitsijoina nuorille lukijoille.

Äkkää ja tökkää yöllä on hauska piilokuvakirja, jota voi suositella kirjatyypin ystäville.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...