Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Anssi Ylirönnin esikoiskirja Valintamme ei kohdistunut sinuun : työttömyyden monet kasvot onnistui antamaan inhimilliset kasvot ilmiölle, jota on tavattu ajatella lähinnä taloustieteen näkökulmasta. Erinomainen, pohdiskeleva kirja pisti odottamaan Ylirönnin seuraavaa tietokirjaa. Se osoittautuukin aiheensa puolesta aikamoiseksi yllätykseksi, sillä sen verran kaukana se on esikoiskirjan teemoista.
Ajasta iäisyyteen : tieteen, filosofian ja uskonnon näkökulmia kuolemaan tarjoaa monitieteellisen katsauksen kuolemaan ilmiönä ja siitä esitetyistä ajatuksista ympäri maailmaa. Ylirönni tarkastelee, kuinka kuolema ja elämän luonne eivät ole niin yksiselitteisiä kuin voisi kuvitella. Kirjan ensimmäinen kolmannes käsittelee kuoleman luonnontieteellistä puolta, esimerkiksi miten eläimet kokevat kuoleman ja kuinka sukupuutto on olennainen osa maapallon historiaa.
Kuolemaa tarkastellaan osana ekologista järjestelmää, jossa se on välttämätön luonnon tasapainolle. Vielä 1970-luvulla keskusteltiin siitä pitäisikö kuolleet puut siivota pois metsästä, jotta ne eivät sairastuttaisi terveitä puita. Sittemmin on ymmärretty, että kuolema on olennainen osa tervettä metsää. Metsäekologian dosentti Timo Kuuluvaisen mukaan peräti neljäsosa suomalaisen metsän lajeista on riippuvaisia lahopuusta.
Ylirönni myös pohtii, miksi ikääntyminen on tarkoituksenmukainen osa elämää, vaikka joillakin lajeilla sitä ei tapahdu lainkaan. Tämä johtaa kysymyksiin siitä, miksi ikääntyminen tapahtuu ja mikä sen merkitys on evoluutiolle. Esimerkiksi sukkulamadosta luotu pitkäikäinen mutantti osoittaa, että pitkä elämä ei välttämättä ole etu, vaan voi jopa haitata lisääntymistä ja siten geenien leviämistä.
Kirjan toisessa osassa tutustutaan siihen mitä kuolemasta on ajateltu eri kulttuureissa ja uskonnoissa. Antiikin aikana epäusko sielua ja kuolemanjälkeistä elämää kohtaan oli yleistä, myös kreikkalaisten filosofien keskuudessa. Filosofi Kebes toteaa Platonin kirjoittamassa dialogissa, että ihmiset ovat sielun suhteen hyvin epäuskoisia ja arvelevat, että sielu hajoaa ja häviää kuoleman yhteydessä. Erityisesti Epikuroksen kanta asiaan on kuuluisa: “Tuo kaikkein kauhistuttavin paha, kuolema, ei siis ole meille mitään, sillä kun olemme, kuolemaa ei ole, ja kun kuolema on tullut, me emme ole. Se ei siis kosketa sen enempää eläviä kuin kuolleitakaan, sillä eläville sitä ei ole ja kuolleet eivät enää ole”. Stoalaisfilosofi Seneca puolestaan totesi, että on yhtä hölmöä surra sitä, ettei ole elossa enää tuhannen vuoden päästä kuin sitä, ettei ollut elossa tuhat vuotta sitten. Antiikin uskonnon ylipäätään eivät olleet erityisen kiinnostuneita tuonpuoleisesta ja tämä koski myös varhaista juutalaisuutta. Kristinusko olikin tässä suhteessa suuri poikkeus, jossa elämä on tulkittu jyrkimmillään jopa pelkäksi paratiisin odotushuoneeksi.
Kirja syventyy erityisen kiinnostavasti intialaisten, kiinalaisten ja alkuperäiskansojen näkemyksiin kuolemasta, jotka länsimaissa on usein sivuutettu. Länsimaissa on perinteisesti ajateltu, että filosofiaa on harjoitettu vain Euroopassa, kun taas muiden kulttuurien ajattelu on nähty lähinnä uskonnon ja auktoriteettien kunnioittamisena. Ylirönni kuitenkin osoittaa, että näissä kulttuureissa on kehitetty monipuolisia ajattelusuuntauksia, joissa myös kyseenalaistettiin vallitsevia uskomuksia, kuten atsteekkioppineet tekivät pohtiessaan uhraamisen tarpeellisuutta. Yllättävä havainto on, että samalla kun Leukippos ja Demokritos kehittivät atomiteoriaa Kreikassa, Intiassa syntyi samankaltaisia ajatuksia ikuisista atomeista ja maailmankaikkeuden kehityksestä ilman jumalallista väliintuloa. Kirja osoittaa, ettei itämaista filosofiaa voi suinkaan väheksyä verrattuna länsimaiseen perinteeseen.
Nämä teemat linkittyvät yhteen kun päästään kirjan kolmanteen osaan, jossa käsitellään muun muassa aineen ja tietoisuuden arvoitusta. Onko todellisuus luonteltaan materialistinen ja miten mieli nousee materiasta, vai nouseeko? Yhtä ääripäätä edustaa transhumanismi, filosofinen ja älyllinen liike, joka pyrkii parantamaan ihmisen kykyjä ja elämänlaatua tieteen ja teknologian avulla. Liikkeen tavoitteisiin kuuluu ihmisen eliniän pidentäminen, fyysisten ja henkisten kykyjen parantaminen, ja jopa tietoisuuden siirtäminen keinoalustoille, jolloin kuolemakin voisi olla vältettävissä. Voiko aivoja kuitenkaan verrata tietokoneeseen, jonka toimintaperiaatteet ovat pohjimmiltaan hyvin erilaiset?
Pohdinnat transhumanismin tinkimättömästä materialismista johtavat lopulta itse aineen arvoitukseen, joka ei ole lainkaan niin yksiselitteinen asia kuin on kuviteltu. Fyysikoille ja kosmologeille on ollut jo pitkään selvää, että maailmankaikkeutemme ei ole aivan sellainen paikka kuin olemme ajatelleet. Salaperäiset pimeä aine ja pimeä energia muodostavat yhteensä noin 95 % maailmankaikkeuden kokonaismassasta ja energiasta, kun taas tavallinen, näkyvä aine muodostaa vain pienen osan, noin 5 %. Valtaosa maailmankaikkeuden aineesta on siis tuntematonta, mutta edes tuntemamme aine ole sellaista kuin on oletettu. Kun mennään todellisuuden perimmäiselle tasolle kvanttimaailmaan, ei enää puhuta klassisesta fysiikasta, jossa maailmankaikkeus toimii kuin jättimäinen deterministinen koneisto. Kvanttimaailma on pikemminkin todennäköisyyksien maailma, jossa luonto ei ole enää toisistaan eristettyjen ja riippumattomien ainekappaleiden kaikkeus, vaan paikka jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen.
Kvanttimekaniikan keskeinen kehittäjä Niels Bohr kehitteli idean komplementaarisuudesta, jonka mukaan yksikään kuvaus ei voi olla täydellinen todellisuuskuva, vaan sen kohde on aina tietty todellisuuden osa tietystä perspektiivistä. Niinpä atomaarista objektia voidaan käsitellä sekä aaltona että hiukkasena, mutta molempia kuvauksia ei voi yhdistää samaan kuvaan. Ne ovat toisiaan täydentäviä aspekteja yhdestä todellisuudesta, Ylirönni kirjoittaa. Tässä ajatuksessa on monia yhtymäkohtia itämaiseen filosofiaan. Kenties uskonto ja tiede eivät niinkään ole toistensa vihollisia, kuten monesti ajatellaan, vaan ne voivat parhaimmillaan käydä dialogia keskenään. Tätä ajatusta kannattaa muun muassa Tenzin Gyatso, eli nykyinen dalai-lama. Hän on jopa ehdottanut fysiikan ottamista tiibetiläisten luostariopintojen ohjelmaan ja päivittämään buddhalaisen atomiteorian modernin fysiikan mukaiseksi.
Pohdinnat kuoleman luonteesta linkittyvät näin lopulta itse olevaisuuden arvoitukseen. Ylirönni yhdistää tekstissään luontevasti tieteen, filosofian ja uskonnon pohdintoja, vähättelemättä mitään ja tarjoamalla samalla tuoreita näkökulmia. Temppu ei kuitenkaan onnistuisi ilman Ylirönnin valtavaa lukeneisuutta. Kirjan johtopäätökset eivät ole mitään löperöä fiilistelyä, vaan hyvin taustoitettua, tutkimustietoon perustuvaa ja lukuisilla viitteillä varustettua pohdintaa. Vaikka kirjassa käydään läpi hämmentävä määrä tietoa, teksti ei myöskään kompastu raskaaseen jargoniin, Ylirönni on niitä tietokirjailijoita, jotka osaavat kirjoittaa selkeästi, mutta kuitenkin lukijaa aliarvioimatta. Ajasta iäisyyteen avaa maailman, jossa kuolema näyttäytyy, ei niinkään lohduttomana kaiken päätepisteenä, vaan elämän erottamattomana kumppanina, jota ilman ei olisi elämääkään. Kirja kuolemasta on siten oikeastaan yhtälailla kirja elämän ja luonnon kauneudesta, joka yllättäen jättää lukijalleen optimistisen olon.