Heli Isomäki ja Nina Uusitalo: Aivotaidot : Käytä päätäsi paremmin

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Aivotaidot on kattavat teos siitä, mistä aivoissa oikein on kyse. Aivot eivät määritä vain älykkyyttä, vaan kaikkea mitä ihminen tekee ja mikä tekee ihmisestä persoonan. Vaikka nykyihmiselle on selvää, että niin järki kuin tunteet kumpuavat aivoista on niiden tutkiminen silti lasten kengissä. Moni asia kuormittaa aivoja kuten stressi, epävarmuus, yksinäisyys ja jopa kosketuksen puute. Aivoja voi myös helliä muun muassa lukemalla, kuuntelemalla musiikkia ja liikkumalla.

Kirja selvittää, mitä aivot tarvitsevat fyysisesti ja miten aivoja voi treenata henkisesti. Kirja antaa mahdollisuuden kurkistaa aivoihin ja samalla vinkkejä siihen, kuinka voi parantaa koko hyvinvointia ja vaikuttaa oman elämänsä onnellisuuteen.

Paula

Paula on fanaattinen lukija ja yhtä aikaa on yleensä niin kaunoa kuin kaiken maailman tietokirjallisuuttakin luettavana. Paula etsii aina erikoisia lukukokemuksia, mutta silti joitakin lempikirjailijoitakin löytyy. Lukemisen lisäksi matkustelu ja kaikenmoiset käsityöt kuuluvat rakkaisiin harrastuksiin. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...