”Mutta kun minä tunnen neljännenkin ajan: menneisyysnykytulevan. Siksi en välitä pitää muotoakaan puhtaana.”
– Aukotkin ovat sisältöä, jatkaa Günter Grass (1927–2015), nobelisti vuodelta 1999.
Elintaso-Saksa vastaan köyhä Aasia, miten omituista ja epäoikeudenmukaista! On tuleva toisenlainen tasaavampi aika, koska nykyiseltä talousjärjestelmältä puuttuu globaalinen tasaamisen idea. Noin jo 1980-luvun alussa.
Vaan – Eipä vielä ole tullut, vaikka mennään pian puolta vuosisataa myöhempää.
Aivoituksissa maailmaa nähnyt, Aasian kiertänyt kirjailija kierrättää opettajapariskuntaa perässään ja peluuttaa pariskunnalla lapsentekopeliä: Vieläkö lapsia hyväosaisten puolelle? Eivätkö intialaiset ja kiinalaiset voisi täyttää Saksan? Olisiko miljardi saksalaista mitä! (Tai EU-laisia?) (Mitäs näitä nyt on tullut, maahanmuuttajia, pakolaisia? Paljon paljon vähemmän – vielä.)
Kotiin maailmalta palattuaan opettajapariskunnalta jää ongelma ratkaisematta, vaikka heidän kissansakin on sen kyennyt ratkaisemaan synnyttämällä viisi suloista kisulia. Taitaa lapsentekopeli olla enemmän vietti- kuin älypeli…
Pariskunta jättää kirjan lapsettomana. Mutta kirjassa vahvasti mukana oleva, gonzoileva, kirjailija Günter Grass synnyttää koko ajan: synnyttää tätä kirjaa! Pää aina tiineenä. GG synnyttää päällään Aivoituksia, niin kuin aivoitukset syntyvät: eivät välttämättä loogisessa järjestyksessä – vaan aukoittain.
Grass rummuttaa alkutahdit ja komppaa välillä. Lukija täyttäköön aukot omilla aivoituksillaan!
Peltirumpua tässä taas kerrakseen.
Kun kerran kaunokirjallisuudesta on kysymys, niin näin se suuri sanoma – mikä milloinkin – täytyy välittää: kirjallisesti, jopa sanomisen kustannuksella.
Minua miellytti Aivoituksissa eniten kertomistapa, kerronnan elastisuus, muuttuvuus, arvaamattomuus. Itse sanoma pahasta maailmastamme sen sijaan työntyi taustalle, mutta senhän me tiedämme jo ennestään – mitä sitä turhan tautta tuputtamaan!