Nyt on topakka kirja, missä äidit ja tyttäret pääsevät kertomaan omista ajatuksistaan. Hanna Brotherus on koonnut kansiin äitien ja tyttärien tarinoita. On tunnettuja ja vähemmän tunnettuja, mutta kaikki tyystin erilaisia. Alkusanat ovat Hanna Brotheruksen, joka alunperin oli ajatellut, että kirjoittaa itsestään ja tyttärestään, mutta irtiottoa ei ole vielä tarpeeksi. Loppusanat ovat kuitenkin Elsa Brotheruksen. Äänikirjassa äitien osuudet on lukenut Hanna, tyttärien Elsa.
Yhtään en etukäteen ”luntannut”, ketä sieltä tulee vastaan, vaan aina olin iloisesti yllättynyt, kun sain ”tutustua” uuteen äitiin tai tyttäreen tai pelkästään äitiin tai tyttäreen. Vastaan tulee, niinkuin arvata saattaa, hyviä ja huonoja äiti-tytär-suhteita. Kerrotaan, millaista on olla kehitysvammaisen tyttären äiti ja mitä tämä tytär tuumaa äidistään. On adoptioäitiä ja kahta äitiä. Sitten somaliäiti ja -tytär. Aivan upea juttu siitä, kun äiti synnyttää pojan, josta tuleekin tyttö. Millainen äiti on se, joka on istunut vankilassa murhasta.
Monenlaisia kipupisteitä, joita siirtyy sukupolvelta toiselta tai sitten ei siirry.
Äiti-tytärsuhde on suurta ja pyhää, pientä ja arkista, ihanaa ja raivostuttavaa. Se on aina ajankohtainen ihmissuhde riippumatta siitä, elääkö äiti, onko hän fyysisesti lähellä vai ei. Se on suhde, joka kannattelee ja murehduttaa yhtäaikaisesti.
Äitini, tyttäreni on puhutteleva kirja ja sitä jää helposti miettimään, millainen olen ollut tyttärenä, entä äitinä? Jos ei ole sitä jo ajatellut ennen tätä kirjaakin. Se voi olla helppo tai sitten ei, riippuen niin monista asioista.
Kirjassa on upeat ja herkät valokuvat ja kameran takana on ollut taitava Nico Bäckström.