Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Mutta juuri silloin ajattelen sijaisäidistä ja hänen tyttöystävästään samaa mitä olen viime kuukauden ajan ajatellut minusta ja Nikosta: että kaipuu voi olla pettävää, vaikka sen alkuperä olisi kuinka hyvä, ja että on olemassa portteja joita ei pidä yrittää avata, että me kuulumme niihin ihmisiin joiden ehkä pitää kuitenkin hankkia koira, niihin ihmisiin joiden ei kai ole tarkoitus saada lapsia.
Äitiä etsimässä -romaani, jota voinee kaikkien tekstiin sijoitettujen viittauksien perusteella pitää autofiktiona, sisältää runsain määrin lapsihaaveita, oman lapsen kaipuuta, tahatonta lapsettomuutta sekä lukuisia yrityksiä perheen perustamiseksi. Jokainen tällainen tarina on tietysti oma kokonaisuutensa, ainutlaatuinen, mutta tämän kirjan kertomuksen tekee erikoiseksi se, että kysymys on kahdesta miehestä.
Kaj ja Niko ovat jo vakiintunut pariskunta, joka haluaa kiihkeästi oman lapsen. Tämän päämäärän toteuttamiseksi he etsivät naista tai naisparia, mikä tekisi naisen tai naisten sekä Kajn ja Nikon suhteesta kumppanuusvanhemmuutta. Miehet ovat suunnitelleet tätä jo pidemmän aikaan ja luoneet sääntörakennelman suhdetta varten, mutta miten löytää se oikea äiti tulevalle pienokaiselle?
Etsiminen on vaikeaa, rasittavaa ja väillä turhauttavaakin. Kaj ja Niko tapaavat kyllä vakavasti otettavia kandidaatteja, mutta jokin näissä suhteissa aina rassaa. Joku nainen pakittaa aivan viime hetkellä, ja jonkun kohdalla miesten on pakko itse vetäytyä. Teksti antaa mainiosti ymmärtää, miten herkästä ja henkilökohtaisesta asiasta on kyse. Lisäksi päähenkilöiden, etenkin minäkertojana toimivan Kajn, persoonallisuudet tulevat uskottavasti esiin. Samoin käy Kajn jäyhille ja jäykisteleville pohjalaisvanhemmille: he näyttävät ainakin pintapuolisesti hyväksyneen poikansa homoseksuaalisuuden, mutta pohjalla lienee runsaasti epäluuloja etenkin miesten perheellistymistä kohtaan:
He ovat niin jäykkiä molemmat, että harmini muuttuu katumukseksi siitä että altistan heidät näin ilmiselvän hankalalle asialle, ja alan korjailla aikaansaamaani epäjärjestystä puhumalla hiljaisuuden rikki.
Sen verran lienee pakko avata kirjan loppua, että Kajn ja Nikon tulevaisuuden toiveille näkyy toivoa ja vihreää valoa, mistä lukijakin osaa iloita pitkän epätietoisuuden jälkeen. He suhtautuvat tulevaan vanhemmuuden mahdollisuuteen vakavasti ja huolellisesti ja mahdollisia eri vaihtoehtoja tarkkaan pohtien.
Teksti oli hyvin kirjoitettua ja sujuvaa proosaa, mihin vaikuttavat varmastikin Kaj Korkea-ahon pitkä kokemus kirjailijana ja toimittajana sekä ammattitaitoisen kääntäjän Laura Beckin osuus. Ainoa asia mitä jäin miettimään olikin tässä tapauksessa kovasti itsensä teoksen ulkopuolella: oliko tämä romaani niin paljon niin sanotusta elämää suurempaa kirjallisuutta, että se ansaitsi tulla valituksi Finlandia-ehdokkaaksi? Mutta luultavasti arvoisa esiraati on ollut tehtävänsä tasalla.
