Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Muistan, kun joskus vuosia sitten olin Sami Saaren keikalla ja päällimäiseksi jäi kuva sellaisesta pikkupoikamaisesta ilosta ja fiiliksestä, millä se musiikki tarjoiltiin. Se upposi jonnekin, jonka vaan muistaa aina, sellainen hyvän olon draivi, pehmeästi soljuva musiikki, joka toi niin mahtavan olon.
Niinpä olin ihan täpinöissäni saadessani kirjan ja lukiessani sitä ja myös kuunnellessani sitä äänikirjaversiona, koska siinä on muutama biisi mukana. Toki kun lukee kirjaa, voi aina vaikka luurin kautta kuunnella sen biisin, josta kerrotaan. Kirjassa on vielä valokuvia höysteenä.
Tämä musiikin pikkukakara onkin vain kuukauden verran minua nuorempi, joten pääsinpä hyvin leveleille näissä aikakauden kysymyksissä. Olin niin monessa asiassa ihan samoissa tunnelmissa, että tuntui aivan upealta lukea näitä Saaren tuntoja. Musiikin teosta mitään ymmärtämättömänä ymmärsin silti sen tekemisen vimman, oman polkunsa tallaamisen.
Se ilo ja riemu sitä työtä kohtaan, mitä tekee ja kuinka sille antaa kaikkensa, se on tuotu hyvin esiin. Miten oikeat tyypit kohtaavat ja sitten aletaan työstää musiikkia ja esitetään sitä kaikelle kansalle, ihan mahtavaa.
Sami Saaren ja Aki Sirkesalon yhteistyö oli aivan huikeaa. Se, miten se päättyi, suisti Sami Saaren melkoiseen ahdinkoon. Se on kerrottu niin koskettavasti, että sattuu. Uskon, että moni voi samaistua niihin tunnelmiin, joita ihminen voi kokea, kun menettää jotain todella tärkeää. Kun siitä loppujen lopuksi selviää ja syntyy biisi ”Hymyilen”, jota ei voi kuunnella ilman kyyneleitä.
Laura Parkko on osanut todella hienosti kiteyttää muusikon elämän näihin kansiin niin, että se maistuu hyvältä ja jää hyvä mieli. Kaikki ei ole aina hymyä, mutta silti ainutkertaista.
