Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tämän hienon kirjan kuuntelin lomalla, kuljeskellen pitkin Valamon luontoa ja sitä samalla ihaillen. Kilometritolkulla kävelin, katselin ja kuuntelin. Toivoin, ettei kirja koskaan loppuisi.
Hanna Brotherus kertoo niin paljon asioista, jotka koskettavat todella monia. Aina kun hän avautui uudesta aiheesta, olin että no just, tämäkin ja olin riemastunut siitä, miten joku osasi sanoittaa sen niin selkeästi, avoimen rehellisesti.
Oli helppo samaistua, sillä jos olenkin hieman vanhempi, niin eletyssä elämässä on paljon yhtymäkohtia. Kerronta on niin kiehtovaa, että siihen uppoutuu, se vie mennessään ja siitä haltioituu.
Mielenkiintoista on perheen kuvaus. Kuinka moni suomalainen perhe elää niin, että suoritetaan sitä perhettä, hoidetaan lapset ja koti, mutta henki puuttuu. Liikuttavaa kuvausta siitä, miten äiti uhrautuu ja ihanaa, miten lapset ovat kaikki kaikessa ja vaikka lapset tulevat aikuisiksi, niin äitiys jatkuu, aina on huolissaan.
Kirjailijan oman lapsuuden kuvaus toi muistikuvia omasta lapsuudesta ja samanmoisia hetkiä. Miten äiti kampasi tyttärensä hiuksia ja sitoi ne puupampulalla, jota oli pitänyt hampaidensa välissä. Kuinka lapsia ei kehuttu, ei koska se olisi voinut olla kerskailua. Entäs se häpeän istutus, kun pitäisi osata hävetä. Pani taas miettimään, miten sen ikäluokan vanhemmat käyttäytyivät. Sisarusten välit ja millaista oli menettää sisko. Lämpimiä ja surullisia tapahtumia. Oma syyllisyys, että oliko se minun vika.
Syömishäiriöitä käsitellään monelta kantilta. Brotherus kertoo oman sisarensa anoreksiasta ja kuinka siihen sairastui oma tytär. Oma lukunsa on sekin, millaista hänen oma syömishäiriönsä oli. Jos on tanssija, niin haluaa kroppansa olevan sellaisessa kunnossa, että se toimii. Aivan mahtavaa paneutumista siihen, millaista omassa kehossa eläminen on, kun haluaa olla kevyt, toivoo, että vatsa toimisi tai muuten on huono olo. Tuli tässä kohtaa mieleen, miten Lin Jutang on joskus sanonut: Onni on minulle ruuansulatuskysymys. Uskon, että tästä osiosta löytyy monille ajatuksia.
Hanna Brotherus on myös Pariisissa, missä tämä kirja sai syntynsä. Kun hän kertoo istuvansa Sacre Coeurin kirkon portailla, niin melkein vesi herahtaa silmiin, että miten se on minun lempipaikkojani Pariisissa. Ihan hetken olin siellä, minäkin.
Voin käsi sydämmellä suositella tätä kirjaa ihan kenelle vaan, minua se kosketti, pani omat muistot, ajatukset, asenteet liikkeelle ja jätti hyvin vahvan jäljen. Ainoa kotini on kirja, jossa on niin paljon kaikkea ja niin upeasti koottu kasaan, että ei voi kuin ihmetellä.
Äänikirjan lukijana on kirjailija itse, Hanna Brotherus, kiitos!
