Riitta Konttinen: Aino Sibelius

Aino Sibelius (1871-1969) oli ihminen, josta kukaan ei voi olla tietämättä. Jean Sibeliuksen kaunis vaimo, joka seisoi miehensä vieressä, kannusti, kärsi ja rakasti.

Riitta Konttinen on erittäin kauniisti ja rehellisesti kirjoittanut Aino Sibeliuksesta niin, että tämä tulee lukijalle tutuksi ja hyvin lähelle. Lisäksi koko suku. Järnefeltit, vanhemmat ja sisarukset. Lisäksi Tuusulanjärven taiteilijaporukka. Ahot ja Haloset ja niin edelleen.

Ajankuva on mielenkiintoinen. On hyvä peilata sitä tähän nykyaikaan; miten maailma on muuttunut ajoista, jolloin Sibeliukset elivät. Naisen asemakin oli tuolloin aivan toinen.

Ainon elämää kerrotaan aina sieltä lapsuudesta asti, jolloin hän oli suloinen pikkutyttö. Silloista perhe-elämää ja sisaruksia. Äiti Elisabeth oli perheen todellinen sydän, äiti, joka eli lastensa apuna myös heidän aikuistuttuaan. Isä Alexander sen sijaan oli sellainen kiukkupussi, ettei häneen suuremmin ihastunut.

Aino ja Jean Sibeliuksen seurusteluaika ja kirjeet kuvastivat jo suurta rakkautta, joka sitten kestikin läpi elämän. Myös Jannen viftailut. Uskallan väittää, ettei moni nykyajan nainen olisi jaksanut.

Tämä kirja on aarre! Se on kirjoitettu niin hyvin ja elävästi. Siinä on paljon kuvia, jotka tukevat tarinaa ja kovasti tekee mieli alkaa taas lukea kaikista muistakin kirjan henkilöistä lisää.

Ainolle ja Jeanille syntyi kuusi tytärtä, joista yksi kuoli. Kirjassa käsitellään paljon vaikeita ja raskaita aiheita. Lapsen kuoleman lisäksi Ainon sisaren itsemurha. Lisäksi olivat taloudelliset huolet ja sairastaminen. Aino kuitenkin selvisi, oli lahjakas monin tavoin, urhea ja selviytyjä.

Tämän kirjan kanssa kävi niin, että ensin luin ihan kirjana noin kolmasosan ja sitten loput kuuntelinkin äänikirjana. Olin äänikirjakävelyllä ja kun kirjan loppupuolella alkoi ihmisiä kuolla, niin se oli surullista. Viimeistään kerronta Jean Sibeliuksen hautajaisista, siitä kun Aino jäi yksin, herkisti niin, että oli ihan hyvä, kun oli jo hämärää.