Tämä kirja on niin hienosti kirjoitettu, että on ihan vaikea alkaa siitä kertomaan, kun on vaan niin ihastuksissaan kaikesta siitä, mitä kirja antoi, kuinka siinä tarjoiltiin Aino Aallon elämä ja se työ esille niin kauniisti.
Olen aina ollut kiinnostunut naisen elämästä, mitä se on joskus ollut. Kun vertaa nykypäivään, kun meille useimmat asiat ovat niin päivän selviä, verrattuna aikaan, jolloin esim. Aino Aalto eli.
Aino Aalto oli koulutettu arkkitehti, mutta jäi miehensä varjoon, koska mies oli se, joka oli esillä ja jolle se ammatti kuului. Jotenkin sitä lukiessakin oli välillä ihan vihainen, että miksi Aino ei päässyt esille. Paitsi vihainen, niin myös surullinen, että naisen oli mukauduttava sen ajan elämään ja sopeuduttava siihen, että mies niittää mainetta.
Silti, kirjaa lukiessa, tulee ja jää mieleen, että Aino Aalto oli vahva nainen ja ehkä hänelle riitti se, että itse tiesi suunnitelleensa monet jutut, vaikka Alvar Aalto niistä maineen keräsi. Ehkä hän oli juuri sellainen nainen, että oli kuitenkin ja loppujen lopuksi miestään ylempi.
Jari Järvelä tekee niin kunniakkaan työn, esitelläkseen meille, kertoessaan Ainon elämästä, sillä se on varsin kiinnostava. Tulee hyvä mieli jo sen takia, koska Aino oli se perheen arkkitehtuurinen voima. Taustalla hääräävä ja toimiva ideariihi, kaiken muun ohella.
Teksti on vieläpä kaunista, ihanan herkullista luettavaa. On vaan niin hienosti kerrottu, että tulee tunne, kuin itsekin olisi tuntenut Ainon.
Käsi sydämellä sitä toivoo, että moni lukisi tämän kirjan ja voisi tutustua Aino Aaltoon, joka menee ihan heittämällä Suomen entisaikojen esikuviin ja monessa mielessä. Tässä kirjassa ei ole mitään huonoa, ei vaikka millaisella siivilällä yrittäisi seuloa.