Kerrankin kirja, jonka sisällön tiedän hallitsevani ennakkoon ja miltei pilkulleen. Vaan eihän kertaus haittaa, varsinkin kun nuo asiat kiinnostavat aina: äidinkielemme kiemurat. Saa taas sanoilla leikkiä ja kyllikseen lauseita taivutella – vähän kuin vastikään Duplantis Tokion olympialaisissa seivästään. Lukijalla seipään sijasta kädessä kynä, jolla täyttää kirjan sivuja.
Jänniä tehtäviä, tylsiä tehtäviä, suurin osa ihan tavallista puurtamista vaativia. Tiedättehän: -otta-, -öttä- ja -oitta-, -öittä- -johtamiset sun muut kommervenkit. Jos ette muista, niin nytpä niiden kimppuun tämän kirjan myötä.
No tuli siellä minullekin tenkkapoota: noiden lukusanojen kanssa aina omat ikuiset ongelmansa, siis sen päätteen liittäminen numeroon: 13:nneksi, 19:sta vaiko 19:stä – Tä? Joskus ihan pihalla.
Välillä irrotellaan ja kevennellään:
– Joko syödään mummo? vai pilkun kanssa: – Joko syödään, mummo?
”Armoa, ei Siperiaan!”
”Armoa ei, Siperiaan!”
Tehdään kiltisti kynä kädessä tehtäviä, kuten vastataan kysymykseen omin sanoin: ”Mitä kaikkea päin voidaankaan mennä, kun asiat eivät suju?” Malleina: Päin mäntyä. Päin prinkkalaa.
”Päin persettä.” Noin näkyy vastanneen yksi innokas tehtävientäyttäjä, kotona käymässä ollut perheenjäsen, meillä. No mikä jottei: oikeinhan tuokin!
Kiva kertauskirja, viihdyttävä, silti ihan asiallinen tämä Suvi Kaipaisen ja Annamari Sauren Äimän käkenä -puuhakirja kaiken ja kerta kaikkiaan, kuten huomaatte.