Fantasia on pitkään ollut nuorten- ja lastenkirjojen hallitseva genre. Erottuakseen kovassa kilpailussa täytyy olla todella hyvä. Sellainen Andri Snær Magnason kiistämättä on. Magnason on palkittu kirjailija ja Aika-arkku voitti Islannin kirjallisuuspalkinnon.
Aika-arkun lähtökohdat ovat mielenkiintoiset. Nykymaailmassa tiedossa on huonot ajat ja huonompaa on vain edessä. Tätä ongelmaa ei kuitenkaan ole pakko kohdata, vaan ihmiset voivat kiivetä mustiin laatikoihin. Nämä laatikot säilyttävät ihmiset vanhenematta ja näiden avulla pystyy hyppäämään ikävien aikojen yli. Yksi laatikoita käyttävä on Sígrun, joka käyttää laatikkoa perheensä kanssa. Hänen laatikkonsa avautuu ennen aikojaan ja hän huomaa lähes kaikkien paenneen ongelmia mustiin laatikoihin.
Tätä asetelmaa seuraa satumainen kehyskertomus, joka osoittautuu kirjan päätarinaksi. Sígrunin tutkiessa nukkuvien ihmisten maailmaa, hän törmää muihinkin heränneisiin. Näiden joukossa on Slava, vanha nainen joka alkaa kertomaan Sígrunille fantasiamaailmasta. Tässä fantasiamaailmassa hallitsi kuningas Dimon. Hänen suurin heikkoutensa oli tyttärensä, jonka ei koskaan toivonut vanhenevan. Hän järjestikin hieman Sígrunin aika-arkun kaltaisen esineen tyttärelleen. Tyttären tahdottiin välttävän kaikki paha, hänet herätettiin ainoastaan kauniina päivinä ja hänelle ei koskaan kerrottu mitään pahaa. Mutta millaiseksi ihminen kasvaa, jos ei koskaan vanhene tai koe vastoinkäymisiä? Kasvaako hän lainkaan?
Magnasonin satumainen tunnelma on hyvin tehty. Se tuo hieman mieleen Catherynne Valenten Tyttö joka purjehti Satumaan ympäri itse rakentamallaan laivalla, vaikka kyseessä ei olekaan millään muotoa samanlaista lauseilla leikittelyä. Magnason kuljettaa juonta eteenpäin pääosin dialogilla.
Aika-arkku on mielenkiintoinen satu, joka herättää lukijansa pohtimaan kuinka paljon onkaan arvoa vastoinkäymisten kohtaamisella.