Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Panen nämä aiheeni tähän mahdollisimman yksinkertaisesti, näyttääkseni että jotain minäkin olen yrittänyt. Ja jotenkin tarinat aina ihmiseen vaikuttavat.
Teatteripersoona Jouko Turkan kuolema havahdutti minut muistamaan, että tällainenkin kirja kuin Aiheita oli vielä lukematta. Ja kun vielä Kari Hotakainen Ylen haastattelussa sanoi kirjan olevan hänelle äärettömän tärkeä, oli kiireellinen lukupäätös selvä. Mikä ihmeen kirja tämä oikein on? Mitä Jouko Turkalla oli sanottavana?
Ja kyllä: Aiheita on aivan hirmuinen kirja. Siinä on päätähuimaava tempo ja täysin ennalta-arvaamattomat käänteet. Turkka pudottelee lyhyissä aiheissaan (vai esseissä vai novelleissa vai mitä nämä oikein ovat – ehkä pitäydytään tässä termissä) mieleen tulleita ideoita, ja useimmiten teatterinteon kautta. ”Olen miettinyt sellaista juttua, jossa…” tai ”Olisi hienoa päästä tekemään sellaista, että…” Turkka heittää idean, assosioi vapaasti ja katsoo, minne ajatus johtaa.
Yksi Turkan pääprobleemista on se, ettei elämää tavoiteta sanoin. Mitä jos? Mitä jos? Mitä sitten? Ja lopulta, vaikka kuinka kuvittelee, yrittää kaikkensa, etsii ideoita, laatii tapahtumakulkuja, jotain jää puuttumaan. Elämä on ”näyttänyt itsensä niin ylivoimaisena, luonnollisena ja tyhjentävästi ettei tunnu mahdolliselta keksiä mitään sen vertaista”.
Useimmiten Turkan aiheet ovat brutaaleja, väkivalta tai sen uhka on aina läsnä. Mutta Turkka taitaa myös aivan poskettoman karnevalismin ja sysimustan huumorin. Ajatellaan nyt vaikka aihetta hukuttautuvasta väitöskirjatutkijasta, jonka kasettimankan valtava hauki nielaisee. Kun hauki pyydystetään, herää mankka henkiin, ja mitä sitten? Tai miten käy, kun kaksi kilpailevaa kansanedustajaehdokasta ajaa suoralla tiellä metsään?
Itse asiassa pitäisi löytää aihe jossa totuus tappaa miehen. Yksinkertainen totuus vain tappaa, kun sitä ei kestä.
Onko Aiheita uskomattoman luovan vai sairaan mielen tuotos (ei sillä, että nämä täysin poissulkisivat toisiaan), vai onko sillä edes väliä? Se on hillitön, pidäkkeetön, aivan omilla jaloillaan seisova tykitys, jota ajan hammas ei reilussa 30 vuodessa juurikaan ole nakertanut. Tämän kirjan haluaisin omaan kirjahyllyyni!
Lainataan loppuun vielä Hotakaista: ”Silloin ei vielä ollut Finlandia-palkintoa, mutta jos olisi ollut, ja tämä ei olisi ollut ehdolla, olisin ostanut käsiaseen.” Huh huh. Lue itse, niin tiedät!
