Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Rankka, rujo ja ajoittain jopa hiukan huonovointisuutta aiheuttava dystopia Äidinmaasta. Maasta, joka joskus on ollut Suomi. Nyt naiset hallitsevat, he ovat voittajia. Miehet ovat vailla oikeuksia, heidät on alistettu ja he asuvat eri seuduilla kuin naiset. Alueetkin ovat erilaisia: miesten alueet ovat ankeita, täynnä luhistuneita rakennuksia, saasteiden ja jätteiden pilaamaa joutomaata.
Miehille annetaan pistoksia säännöllisesti, jotta heidän likaiset ajatuksensa saadaan kuriin. Heidät voidaan myös pakottaa luovuttamaan siittiöitä, mutta oikeutta isyyteen tai lapsiin ei ole. Äidinmaassa on runsaasti normeja ja säädöksiä. Rakkaus on yhteisomistajuutta, yksiavioista rakkautta paheksutaan. Heitäkin Äidinmaasta löytyy, nimittäin pariseksuaaleja. Pariseksuaaleja eli monoja pidetään perversseinä ja sairaina
Kirjassa kerrotaan lähemmin vanhan Benjaminin ajatuksista – hän muistaa vielä nuoruutensa hyvät päivät eli meidän aikamme. Miehiä kutsutaan nyt vain koiraiksi ja niihin sekaantuminen on vakava rikos. Toisaalta seurataan Anna-Liisaa, Benjaminin vahtia, jolla on sähköpiiska ja muutakin kurinpitovälineistöä aina mukana. Anna-Liisa asuu kolmen naisen heimossa, on empaattinen ja tunteikas siinä missä muut naiset kiroilevat, puhuvat roiseja ja pilkkaavat miehiä. Lisäksi hän rakastaa vain yhtä naista eli on selkeästi poikkeava hänkin.
Valtaapitävät ovat tietysti naisia ja välillä kirjassakin on otteita ”historiasta” eli mitä tapahtui ja kuinka tällaiseen tilanteeseen jouduttiin. Lukeminen on kuitenkin kiellettyä, varsinkin miesten kirjoittamien kirjojen! Samoin meikkaaminen ja peilit ovat kiellettyjä. Paljon muitakin kieltoja on. Lisäksi perustarvikkeita säännöstellään, vettä ja polttoainettakin on rajoitetusti.
Kummankin päähenkilön elämä muuttuu radikaalisti ensiksikin erään pojan jouduttua häkkiin sekä toisaalta siksi, että yhteisön läheltä ja muualtakin alkaa löytyä murhattuja naisia ja koiraita, koiraiden surmia yritetään kuitenkin peitellä. Tapahtumat alkavat kärjistyä ja paljon puhutaan siitäkin, että joku koiras olisi moisen kapinan takana. Voisiko uskoa, että tyhmät, yksinkertaiset koiraat moiseen pystyisivät?
Äidinmaa on rankka dystopia, vimmainen, rujo ja välillä jopa hiukan vastenmielinen. Onko tämä yhteiskuntakritiikkiä liian pitkälle menneestä tasa-arvon vaatimisesta, rasismista, ympäristötuhoista, kerskakulutuksesta? Jan Salminen on kirjoittanut kiihkeästi, välillä on hieman rauhallisempia ja jopa kauniita kohtauksia, mutta pääosin tapahtumat eivät liiku mitenkään mukavissa asioissa.
Esikoisromaaniksi Äidinmaa on hyvä näyttö, hiukan rönsyilevää tekstiä olisi voinut vielä tiivistää. Suosittelen tulevaisuuden uhkakuvista kiinnostuneille, scifin ja fantasiankin ystäville – tämä ei ole ehkä kaunista tai romanttista, mutta varsin tarpeellista luettavaa monille. Asiat voi asettaa täysin päälaelleen ja saada silti aikaiseksi spekulaation tulevaisuudesta, vaarallisesta sellaisesta.