Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Eva, Mark ja Hana, kolme ihmistä, jotka tapasivat toisensa vasta aikuisina. Yhteistä heille oli se, että he olivat syntyneet keskitysleirillä. Heistä jokaisen äiti oli ollut nainen, joka juutalaisuuden vuoksi oli ollut vankina keskitysleirillä. Nämä aikuiset lapset tapasivat toisensa ja olivat heti kuin sisaruksia.
Kirja alkaa siitä, kun kerrotaan millainen elämä Priskalla, Rachelilla ja Ankalla oli, ennen kuin maailma muuttui. Kuinka he olivat nuoria, elämään luottavaisia ja rakastuneita. Jokaisella oli mies, aviomies. Haluttiin perhe, lapsia.
Vaan sitten sota muutti kaiken. Juutalaisina he kaikki joutuivat keskitysleirille, eroon kaikesta. He hukkasivat omaisensa, ystävänsä ja joutuivat käymään läpi niin kamalia, että nykyajan ihmisen on vaikea edes ymmärtää.
Kukaan näistä kolmesta naisesta ei tuntenut toisiaan, eivätkä he koskaan tavanneet, mutta heidän lapsensa tapasivat ja hyvä niin. Heillä oli yhteisenä perintönä se, että heidän äitinsä eivät olleet ihan tavallisia. Heidän äitinsä olivat selviytyjiä. Olla raskaana keskitysleirillä, synnyttää 35-kiloisena lapsi olosuhteissa, jotka olivat kaikista pahimmat. Selvitä siitä hengissä, äiti ja lapsi, se on ihan uskomatonta.
Keskitysleiriaikaa kuvataan paljon ja se on hirveää. Mitä tapahtui sen jälkeen, kun sota loppui ja jäljelle jääneet vangit vapautettiin. Sekin oli aika lailla karmeaa. Kuinka paljon ihmisiä kuoli siihen, että he saivat vihdoinkin ruokaa… Miten he löysivät oman paikkansa, kun ei ollut edes henkilöllisyyspapereita.
Loppupuoli on silti toiveikasta, koska nämä lapset, keskitysleirillä syntyneet, tapaavat toisensa. Lukijakin melkein liikuttuu ja osaa jotenkin olla mukana ja ymmärtää sen tunteen, jonka he kokevat.
Äidiksi keskitysleirillä on niin karmaisevaa luettavaa, ettei sitä kykene lukemaan yhtä soittoa. Minun ainakin oli pakko laittaa se välillä syrjään ja lukea jotain muuta. Silti, kaikki lukemani pysyi mielessä ja kävi omaa taistoaan ja aina innolla tartuin kirjaan uudestaan. Muutaman sivun jälkeen oli taas laitettava sivuun. Luin siis tätä kirjaa pitkään, mutta luulen, että juuri sen vuoksi en pääse siitä eroon. Meille tuli lopulta hyvä suhde.
Wendy Holden on tehnyt valtavan työn tätä kirjaa tehdessään, eikä turhaan, sillä kirjassa ei ole mitään liikaa, ei mitään liian vähän. Siinä on kaikkea sopivasti, vaikka sen lukeminen osuukin.
Paljon olen aiheesta lukenut, mutta tämä kirja jäi ihan parhaiten mieleen.
