Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Antti Leinonen merkitsi keväällä 1986 kojupäiväkirjaansa kuin ohimennen, että oli nähnyt ahman. Silloin hän ei edes aavistanut, kuinka tärkeä suhde eläimeen syntyisi. Nyt ensihavainnosta on kulunut 26 vuotta ja Leinosen ja ahman tarina on kovien kansien välissä.
Ahma on sinnikäs eläin, joka saattaa sulattaa jäätynyttä ateriaansa kärsivällisesti oman hengityksensä lämmöllä. Sinnikkyyttä on myös kuvaajassa, joka vuosi vuoden jälkeen palaa kuvaamaan ahmoja Kuhmon erämaahan. Lajin kuvaaminen vaatii taidon lisäksi aikaa, kekseliäisyyttä sekä halua oppia tuntemaan ahman elintapoja.
Leinonen kertoo teoksessaan tarkasti ja avoimesti, miten hän ahmojen parissa toimii. Kuvaaminen ei onnistuisi ilman ahmoille tarjottavia makupaloja, mutta siitä huolimatta kuvia ei helpolla synny. Ahmat ovat aktiivisimmillaan yöaikaan, ja välillä niitä ei näy pitkään aikaan. Kirja kuitenkin näyttää, että hienoa materiaalia, kuten vuoden luontokuva 2008 -kisassa kunniamaininnan saanut otos, on syntynyt vuosien varrella paljon.
Tekstissä vuorottelevat suorat päiväkirjamerkinnät sekä pidempi, kertovampi teksti. Vuoden 1997 jouluaattona iso ahma tuijotti Leinosta kolmen metrin päästä, ja kojun sisällä oli -2 °C. Yllättäviä tilanteita tulee eteen paljon, ja ahmasta paljastuu paljon uutta. Mitään ruusuilla tanssimista homma ei ole ollut, sillä petokuvaaja ei välttämättä ole viranomaisten ja paikallisten metsästäjien suosiossa.
Ahma on upea eläin, josta suomalaisten soisi tuntevan ylpeyttä. Kirjan mukaan niitä tassuttelee Suomen erämaissa noin 150 yksilöä. Ahman kintereillä on hyvä tapa tutustua salaperäisen näätäeläimen elämään tarkemmin.
