Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Toissa vuonna ilmestyi Ben Macintyren tietokirja kirja Vakooja ja petturi, joka oli oikein erinomainen. Jos mahdollista, Agentti Sonja on kuitenkin vieläkin parempi. Itse asiassa mietin tätä lukiessani, että on ihme jos aiheesta ei jossain vaiheessa ilmesty televisiosarjaa tai elokuvaa sillä Sonjan, oikealta nimeltään Ursula Kuczinskin, elämä sopisi aivan täydellisesti trillerin taustamateriaaliksi.
Varakkaista oloista peräisin oleva Kuczinski kuului Saksan juutalaisiin, joka sai jo nuorena kommunistisen herätyksen. Nuoren naisen radikalismi ei kantanut kotimaassa hedelmää, mutta tuoreen avioliiton myötä Ursulan tie vei vuonna 1930 vakoojia kuhisevaan Shanghaihin, jossa hän kohtasi elämänsä rakkauden ja tuli myös rekrytoiduksi Neuvostoliiton vakoojaksi. Tästä alkoi Kuczinskin matka eksoottisista ja vaarallisista kohteista toiseen; Shanghaista Mantšuriaan, Puolaan, Sveitsiin ja lopulta Isoon-Britanniaan. Hän selviää vaaratilanteesta kerta toisensa jälkeen kuin ihmeen kaupalla, kohtaa sydäntä sykähdyttäviä miehiä kuin kirjojen sankaritar ikään, ja juuri kuin lukija kerkeää ajatella, että luvassa on vihdoin turvallinen hengähdystauko, tulee Kuczinski sellaisen ihmisen pettämäksi, jota vähiten uskoisi.
Dramaattista elämäntarinaa höystää Kuczinskin täydellinen kaksoisrooli, olihan hänellä vakoojantyönsä ohella myös perhe hoidettavanaan. Ursula Kuczinskin sukupuoli, äitiys ja näennäisen arkinen perhe-elämä muodostivatkin yhdessä täydellisen naamioinnin, jonka läpi varsinkaan miesten oli mahdotonta nähdä. Suurimman uhan Kuczinskin menestykselle muodostikin toinen nainen, MI5:lle eli Yhdistyneen kuningaskunnan salaiselle palvelulle työskennellyt Milicent Bagot. Mikäli Bagotin esimiehet olisivat olleet yhtä teräväpäisiä kuin tarkkaavainen alaisensa, Kuczinskin tarina olisi epäilemättä saanut astetta tylymmän lopun. Mutta, kuten niin monta kertaa aikaisemminkin, Kuczinski selvisi lopulta kuin koira veräjästä myös Isosta-Britanniasta.
Mitä Kuczinski sitten teki? Hän toimi radiosähköttäjänä ja vakoojarinkien johtajana ja ennen sotaa hän vakoili fasisteja ja kommunismin vastustajia, niin kiinalaisia, japanilaisia kuin saksalaisiakin. Sodan aikana hän vakoili sekä natseja että liittoutuneita ja kuului myös Punainen orkesteri -verkostoon, josta näin sivumennen sanoen julkaistiin hiljattain erinomainen tietokirja Soluttautujat. Sodan päätyttyä Kuczinski puolestaan vakoili länsimaita ja johti Britannian suurinta vakoojaverostoa.
Juuri tämä oli Kuczinskin suurin onnistuminen. Hän oli Iso-Britannian atomipommiprojektissa työskennelleen vakoilijan Klaus Fuchsin yhteyshenkilö ja siten hän onnistui välittämään Neuvostoliittoon olennaisia tietoja muun muassa Britannian ja Yhdysvaltojen Manhattan-projektista, eli ydinaseiden kehittämisohjelmasta. Ei ole liioiteltua sanoa, että Ursula Kuczinski oli Neuvostoliiton yksi tärkeimmistä vakoojista.
Paitsi että Kuczinski oli erinomaisen hyvä työssään, hänen selviytymisensä johtui epäilemättä myös hänen persoonastaan, Macintyre pohtii. Vaikka hän oli aatteelle vankkumattoman uskollinen, Ursula ei ollut mikään fanaatikko. Hän tuli hyvin toimeen muiden ihmisten kanssa, ja myös ihmiset pitivät hänestä, mistä kertoo sekin että Stalinin puhdistusten aikana, jolloin monet hänen ystävistään ja kollegoistaan tapettiin, kukaan ei kuitenkaan kavaltanut Ursulaa. Nämä tapahtumat sekä Molotov–Ribbentrop-sopimus, jota Ursula kiihkeänä fasismin vastustajana vastusti, jättivät kuitenkin jälkensä häneen.
Jäin lopulta miettimään miten nämä ja monet muut tapahtumat vaikuttivat hänen lopettamispäätökseensä, vai oliko kyseessä enemmänkin vain iän mukana tuleva väsyminen. Niin, Kuczinskin tarina on poikkeuksellinen vielä yhdellä tavalla. Vaikka GRU, eli Neuvostoliiton sotilastiedustelu, ehdottomasti halusi hänen jatkavan menestyksekästä työtään, Kuczinski kerta kaikkiaan päätti vain lopettaa – ja se myös sallittiin hänelle. Macintyre korostaa miten poikkeuksellinen tällainen päätös GRU:lle oikein olikaan ja se kertonee paljon siitä arvonannosta josta Kuczinski ylempiensä parissa nautti.
Ikään kuin tämä ei olisi yhdelle ihmiselämälle tarpeeksi, Ursula Kuczinskin uusi elämä DDR:ssä ei ollut mitään laakereilla lepäämistä, vaan hän rakensi uuden uran menestyneenä kirjailijana. Harvemmin kyllä tulee lukeneeksi ihmisestä, jolla on ollut näinkin poikkeuksellinen elämä. Tosin on pakko sanoa, että näin lukijana en niinkään samaistunut Ursulan onnistumisiin, vaan hänen ensimmäisen aviomiehensä epäonnistumisiin. Rudolf Hamburger toimi lopulta myös vakoojana, mutta valitettavasti ei niin taitavana kuin vaimonsa. Sympaattisen miehen jatkuvasta epäonnesta lukeminen teki totta puhuen välillä jopa pahaa.
Kirjana Agentti Sonja on todella hyvin kirjoitettu. Macintyre osaa rakentaa jännitettä ja tietokirjan käänteitä seuraa kuin parastakin jännityskirjaa. Tässä onkin tietokirja, jota uskaltaa suositella myös ihmisille, joita enimmäkseen kiinnostaa romaanit, mistään tylsästä faktojen tankkaamisesta ei ole puhettakaan. Loistava teos, suosittelen!