Yanacochan seutua hallitsee tuomari Montenegro, jonka määräyksestä aika on pysähtynyt. Joetkaan eivät enää virtaa ja juhlapyhiä järjestetään silloin, kun tuomarille sattuu sopimaan. Lautamies Agapito Robles — erikoinen hahmo sokean rouva Añadan kutomissa kirkkaissa ponchoissa, jotka ennustavat tulevaisuutta — alkaa agitoida intiaaniyhteisöä mielivaltaista suurtilallista vastaan. Heti Agapito Roblesin kirjavan viitan avattuaan huomaa, että perulaiskirjailija Manuel Scorza ei operoikaan aivan tavallisien aiheiden parissa.
1970-luvulla Scorza kirjoitti viiden romaanin sarjan, joka tunnetaan nimellä ”La Guerra Silenciosa” (Hiljainen sota). Sarjassa tutkitaan sosialistiseen sävyyn perulaisten intiaanien taistelua sortovaltaa vastaan. Maagisia ja myyttisiä elementtejä vilisevillä kirjoilla on vankka asema latinalaisen Amerikan kirjallisuuskaanonissa. Scorzaa on käännetty myös yli 40 kielelle. Agapito Roblesin kirjava viitta on tämän romaanisarjan neljäs kirja (ja kolmas suomennettu). Muiden osien tunteminen ei ole välttämätöntä tästä teoksesta nauttiakseen.
Sillä nautittavaksi Agapito Roblesin kirjava viitta todella on tarkoitettu. Vallankin teoksen alkupuolella Scorza luo huimia fantasioita niin sortajien kuin sorrettujenkin näkökulmista. Täysin surrealistisessa kohkauksessa juostaan milloin vankiloissa, milloin naisten perässä. Erityisen herkullista hupia Scorza kaivaa kaupungin kauneimman huoran, Maca Albornozin, ympäriltä. Loukattujen aviovaimojen komitean jäsenten kielenkäyttö saa korvat punoittamaan ja silmät vuotamaan. Matti Rossin käännös on kaikessa suorasukaisuudessaan ja alatyylisissä törkeilyissään kerrassaan maukasta luettavaa.
Vaikka loppua kohti kirja muuttuukin yhä enemmän vasemmistolaiseksi työkansan glorifioinniksi, ei se lopputulosta juurikaan heikennä. Manuel Scorza oli itselleni miellyttävä yllätyslöytö. Ehkä teemme tuttavuutta vielä toistekin? Suosittelen joka tapauksessa tutustumaan, jos genre lainkaan kiehtoo.