Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Jumin, varsinaisen narsistin matkaan on nainen lyöttäytynyt. Purjehdipa tämän kanssa pari kuukautta Itämeren aalloilla, Baltian saaristossa vanhahkolla vajavaisella venholla, Afroditella! Saat kuulla kunniasi, arvosi, osaamattomuutesi, oikeastaan ei rähisemällä vaan vaieten syrjäyttämällä.
Näin olen Tarja Tuovisen 96-sivuisen Afroditen lokikirjan ytimen kaivanut esiin. Voimakastahtoisen, käsistään kätevän kirurgi-Jumin mukaan mennään. Miehen rakkaus on Afrodite-alus, ei nainen aluksessa. Siis kyllin jännitettä koko matkan ajaksi – niin pitkään kuin yhteistä matkaa piisaa.
Luen kirjaa monin osin subjektiivisena esseekirjana. Paneudun kirjoittajan mukana sisälle purjehtimiseen, luontoon, mereen, säähän, ilmastoon, turismiin, saastuttamiseen: tarpeellisen ja tarpeettoman valikointiin ja arvottamiseen. Tarja Tuovinen on suorittanut, sanan varsinaisessa merkityksessä, kertomansa purjehdusmatkan sateisena kesänä 2015.
Tärkeintä kirjassa kuitenkin on rakkaus, joka säröilee ja uuvuttaa kirjan naisen, puhumattomasta miehestä ei paljon irtoa.
Kun itse on kierrellyt monet noista Baltian saariston maisemista – Muhut, Saarenmaat ja Hiidenmaat – pyörän selässä tukevasti renkaat maassa yhdessä oman siipan kanssa, myös kirjan luontokuvat ja kuvaukset imeytyvät ihon alle. Jopa panee vertailemaan vähän huvittuneenakin: parempiko parisuhde pyöräillen kuin purjehtien – tosin sääkin pyöräillessä aina suosi, eikä sataa löröttänyt kuten kirjan purjehtijoilla.
On Afroditen aika paljon paljon positiivisempaa luettavaa, murheista, vastoinkäymisistä ja vastarakkauden puutteesta huolimatta, kuin Tarja Tuovisen aikaisemmat teokset: Hermeksen siivet maailman kriisialueilta tai Kenttäsairaala talebanien puristuksessa.