Kun puhutaan suomalaisista menestystarinoista, harvemmin tulee mieleen Afrikka. Maanosa on totuttu Suomessa määrittelemään enemmänkin köyhyyden ja kurjuuden kautta kuin mahdollisuutena. Pasi Nokelaisen ja Esa Salmisen uusi kirja Afrikan valloittajat pyrkii muuttamaan nämä luutuneet mielikuvat ja esittelee viisitoista suomalaista yrittäjää ja seikkailijaa, jotka ovat saavuttaneet menestystä Afrikassa ja kertovat, mitä näistä kokemuksista voi oppia.
Ensimmäisenä herää tietysti kysymys, miksi yrittäjien edes pitäisi suunnata kaukaiseen Afrikkaan. Kehityspankkiiri Jyrki Koskelo summaa syyn tähän parhaiten; Suomen vienti keskittyy liikaa tutuille markkinoille ja nämä markkinat ovat yhä pienempi osa maailman markkinoista ja yhä enemmän kilpailtuja. Kasvuvaraa löytyy lähinnä kehittyviltä markkinoilta kuten Afrikasta, mutta sinne pitää älytä lähteä ennen kilpailijoita.
Ihan helppoa uusille markkinoille marssiminen ei tietysti ole, suomalaisille tyypillinen insinöörivetoinen tuote edellä -lähestymistapa harvemmin toimii. Paikallisia markkinoita ja tarpeita on syytä ymmärtää ja kuten melkein kaikki viisitoista haastateltua kertovat, on aivan ensisijaisen tärkeää löytää luotettava paikallinen kumppani ennen kuin aletaan tekemään yhtään mitään. Henkilösuhteilla – myös niillä kuuluisilla hyvä veli -verkostoilla – on ylipäätään Afrikassa paljon merkitystä, ei voi lähteä siiitä että Afrikka-bisnestä tehdään Helsingistä käsin, vaan paikan päällä on pakko olla.
Paikallinen byrokratia ja korruptio luovat luonnollisesti omat haasteensa, mutta toisaalta onnistuessaan voitotkin ovat suuria. Kirjassa esiintyvät yritykset ovat varsin monipuolisia aina huonekalutehtaasta teknologiayrityksiin. Tunnetuin yrityksistä on lienee Wärtsilä, joka onkin tehnyt kauppaa useampaan Afrikan maahan kuin yksikään toinen suomalainen yritys.
Afrikan maista puheenollen, kirjassa esitellään niistä toimintaympäristönä yksitoista ja näin suomalaissilmin Namibia on aivan erityisen mielenkiintoinen johtuen suomalaisten pitkistä perinteistä kyseisessä maassa. Tai kuten namibialaiset itse asian hauskasti ilmaisevat ”on olemassa kolmenlaisia ihmisiä: on valkoisia ihmisiä ja on mustia ihmisiä, ja sitten on suomalaisia”. Paikalliseen ovambon kieleen on tullut jopa suomesta periytyneitä lainasanoja kuten kahvittelun kruunaava sana o-pulla!
Afrikan valloittajat on epäilemättä ensisijaisesti suunnattu yrittäjille tai yrittäjähenkisille pieneksi herättelyksi Afrikan mahdollisuuksista. En voi väittää itse kuuluvani edellä mainittuun ryhmään, silti kirja oli minullekin varsin mielenkiintoinen katsaus suomalaisten kokemuksiin Afrikassa, eipä näistä nyt ainakaan liikaa olla mediassa kirjoitettu. Suosittelen!