Gary Shteyngart: Absurdistan

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Kirjan kertojahenkilö Miša on 30-vuotias vuoristojuutalainen Absurdistanista, entisestä neuvostotasavallasta. Hän on opiskellut USA:ssa, ja sinne häneltä on jäänyt tissibaarista isketty Rouenna, kun hän on käymässä Venäjällä. Paluu USA:han tyssää, sillä Mišan isä on tappanut oklahomalaisen liikemiehen, eikä poika saa matkustuslupaa.

Kun sitten isä tapetaan, Mišalle jää tämän Venäjän 1238. rikkaimman miehen rahat. Niillä voi hankkia väärän passin, ja Miša lähtee saamansa vinkin perään Absurdistaniin. Siellä hän joutuu kahden uskonsotaa käyvän kansanosan, sevojen ja svanïen, sotatoimien keskelle, mutta isukkinsa maineen vuoksi myös vallanpitäjien kiinnostuksen kohteeksi. Miša valitsee puolensa – häntähän koiraa heiluttaa – ja pääsee maan monikulttuurisuusasiainministeriksi.

Kirja on täynnä poliittista, taloudellista, seksististä ja sovinistista kökköhuumoria. Shteyngart on räävitön hauskanpitäjä räimiessään sekä venäläisyyttä, amerikkalaisuutta että juutalaisuutta (hän itse muuten edustaa kaikkia näitä) ja kaikkea muuta mahdollista kirjaimellisesti a:sta ö:hön, analyyttisestä terapiasta öljyyn. Holokaustikin tuotteistetaan laajaksi projektiksi, jonka yksityiskohdista tulee melkein saako tälle edes nauraa -olo. Onneksi kirjailija on selvästi älykäs ja yleissivistynyt tyyppi. Klassisen briljeeraamisen sijasta hän käyttää viittauksia ja vertauksia, jotka ovat tästä päivästä – mutta asiayhteyteensä usein huvittavasti tuulesta temmattuja.

Riemastuttavaa kesälukemista sille, joka ei pode neukkunostalgiaa, nationalismia eikä minkään suunnan uskonnollista fundamentalismia. Tosin, Mišan sanoin, ”joutuessamme vastatusten irrationaalisten asioiden kanssa meidän ei tule nauraa, silloinkaan kun nauru olisi täysin paikallaan.”

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...