Ville Hytönen ja Tuulia Matilainen: Aaveiden Eesti : Kummitustarinoita Virosta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mikäpä olisi parempi alusta kummitustarinoille kuin Viron värikäs ja synkkä historia. Ville Hytösen ja Tuulia Matilaisen Aaveiden Eesti on todellinen pieni aarreaitta Viroon suuntaaville, olipa kohteena sitten Tallinna, Pärnu tai jotkin Viron lukuisista herraskartanoista.

Kirjan kertomuksissa seikkailee niin vanhoja legendoja kuin tuoreempia lähiökummituksiakin. Mukana on totta kai Haapsalun piispanlinnan Valkea daami, ensimmäinen havainto tästä muuriin muuratusta naisen haamusta on jo 1500-luvulta. Valkeaa daamia voikin pitää Viron tunnetuimpana kummitustarinana.

Vaikka raunioitunut piispanlinna vanha paikka onkin, niin kansanperinne tietää muinaisempiakin paikkoja, jossa kerrotaan tapahtuneen outoja. Metsillä esimerkiksi on erityinen hengellinen sija virolaisessa kertomusperinteessä. Kenties jonkinlaisena muistumana muinaisista uhrilehdoista, maassa on useita satoja pyhinä pidettyjä ja suojeltuja puita, joihin liittyy omat kertomuksensa.

Neuvostoajan synkät kidutuskammiot ja vankityöleirit antavat toki oman synkän lisänsä virolaiseen kertomusperinteeseen, Rummun avolouhos ja vanha vankila ansaitsisi varmasti jo oman kirjan.

Tietysti mikään kummituskirja Virosta ei ole täydellinen ilman kartanokierrosta. Useilla kartanoilla on oma kummituksensa, tässä kirjassa tutustutaan muiden muassa Kolgan, Palmsen, Alatskiven ja Sangasten tarinoihin.

Aaveiden Eestillä on vain yksi huono puoli, nimittäin sen lyhyys. Pikkukirjassa ei paneuduta mihinkään kohteeseen kuutta sivua pidempään, joten tätä kirjaa voikin pitää vain kurkistuksena laajaan ja rikkaaseen virolaiseen kertomaperinteeseen. Sellaisenaan se on kuitenkin erinomaisen hauska ja mielenkiintoinen opas, jota voi suositella Viron ja kummitustarinoiden ystäville.

Titta Lindström

Titta Lindström on graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka haluaa sarjakuvien valloittavan maailman. Siinä sivussa tulee luettua myös kaikenlaista muuta kirjallisuutta, josta tietokirjallisuus erityisesti herättää uteliaisuuden: voi kun olisikin mahdollista tietää kaikesta kaikki! Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...