Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Sadan vuoden päästä on opittu saamaan syväjäädytettyjen aivojen taltioimat tietoiset muistot esille. Keholämpöterapeutti Oula harjoittaa louhinnaksi kutsuttua kaupallista palvelua etsiäkseen upporikkaan Raphael Elon mielestä vihjeitä huhutun kätketyn aarteen löytämiseksi. Mutta onko louhinta eettistä? Miksi kukaan saisi mennä penkomaan toisen – jos kohta toista sataa vuotta jäädytettynä olleen – henkilön elämää ja muistoja?
Piia Leinon viides romaani Aarteidesi aikakirjat kurkottaa tulevaan kuten hänen aiempi tuotantonsakin, nyt vain hieman kauemmas, 2100-luvulle. Loppumaton ja lyhytnäköinen voitontavoittelu johti luonnon romahdukseen 2000-luvun puolenvälin jälkeen, ja nyt uutta nöyryyden ja luonnonläheisemmän elämäntavan aikaa leimaavat eettisyys, ystävällisyys ja hyvä teknologia. Piia Leinon kurkistus tulevaan maailmaan on hyvin kiinnostava. Hän ei selitä uutta maailmanjärjestystä auki, mutta hän raottaa sitä uuden nuoren polven hämmästellessä kaikkea sitä, mikä meidän omassa ajassamme oli kovin erilaista. Silloin kun eläimiä tapettiin ruoaksi, silloin kun tehtiin hyödyttömiä koriste-esineitä, silloin kun tavoiteltiin kuolemattomuutta ja niin edelleen. Selitys tulee vastakohtaisuuksien kautta.
Oikeastaan Leinon vähäeleinen maailmanrakennus on jopa kiinnostavampaa kuin Aarteidesi aikakirjojen varsinainen juonenkuljetus. Henkilöhahmoja on vähän, eikä tapahtumiakaan oikeastaan riesaksi saakka ole. Silti kertomus on immersiivinen. Tulevaisuusdystopioita on kirjoitettu vaikka millä mitalla, siksi Leinon utooppisempi lähestymistapa tuntuu tuoreelta: maailma tuhottiin, mutta mitä sen jälkeen, Leino tuntuu kysyvän. Miten ihmiskunta muuttuu kun sen on pakko? Aarteidesi aikakirjojen luoma yhteisöllisyyteen ja uudenlaisiin palveluihin perustuva yhteiskuntarakenne on kiehtova mahdollinen maailma.
Olen aiemmissa arvioissani kehunut Piia Leinoa vuolaasti taitavana spekulatiivisen fiktion kirjoittajana, ja kyllähän Aarteidesi aikakirjat vain vahvistaa tätä käsitystä. Tämä on yksi kirjavuoden kirkkaimmista kotimaisista valopilkuista. Kannattaa ehdottomasti lukea!
