Jennyn tytär Siri, menestyvä ja perhe-elämää sekä ravintolaa sujuvasti pyörittävä yrittäjä, haluaa ehdottomasti järjestää äidilleen upeat 75-vuotisjuhlat. Haluaa silti, vaikka Jenny kuinka yrittäisi kieltäytyä. Niinpä Jenny tekee jotain, mitä hän ei ole tehnyt kymmeniin vuosiin; juo itsensä ympärikänniin myöhästyäkseen omista pippaloistaan. Samaan aikaan Sirin mies Jon flirttaa hiukan vaisusti heidän lastenhoitajansa kanssa kirjoittaessaan jatkoa trilogiaan ja solidaarinen tytär Alma piilottaa etanan tämän sänkyyn.
Vain pari vuotta myöhemmin tilanne tuntuu vielä omalaatuisemmalta. Jon on edelleen kirjoittavinaan samaa kirjaa jo useamman lykkäyksen jälkeen, äiti-Jenny ei suostu enää keskustelemaan tyttärensä kanssa ja kiltti sekä etevä Alma leikkaa poikki lempiopettajansa palmikon ja koulu vaatii toimenpiteitä Alman kotiongelmien ratkaisemiseksi. Siri yrittää vielä pitää kulisseja kasassa parhaansa mukaan ja hymyillä oikeissa kohdissa, mutta tämä ei enää oikein onnistu. Pahinta on kuitenkin se, että Millen – lastenhoitajan – ruumis löydetään haudattuna. Kukaan ei ilmeisesti muista Simeniä, vaikka hänkin on pyörinyt lähistöllä.
Linn Ullmann pyörittää lukijaa jälleen perhehelvetin syövereissä parhaansa mukaan. Rikos on tapahtunut, mutta kuka sen teki ja kuka tai ketkä olivat lopulta siitä varsinaisesti vastuussa? Ja mikä oikeastaan oli rikos – vai onko niitä ehkä useampia? Samalla lukijan eteen levitetään perhesalaisuudet vapaasti tongittavaksi, musta huumori kukoistaa kiitettävästi, eikä ulkoista perheonnea voi pitää aina selvänä asiana.
Ullmann on selkeästi omimmillaan käsitellessään perheen sisäisiä ongelmia ja salaisuuksia sekä käsittelemättömiä asioita. Tätä voisi pitää myös jännärinä, mutta itse kallistun enemmän paljastavien, raastavien ja ironisten perheromaanin puoleen.