Englantilainen kirjailija matkustaa opettamaan luovaa kirjoittamista Ateenaan. Jo lentomatkalla hän tutustuu vierustoveriinsa, kolmesti eronneeseen kreikkalaismieheen, ja heidän välilleen syntyy keskustelu elämästä, ihmisenä olemisesta. He tapaavat Kreikassa vielä pari kertaa, ja sen lisäksi kirjailija tapaa myös paljon muita ihmisiä. Vanhoja ystäviä, uusia tuttavuuksia, kirjoittajakurssin opiskelijoita, yllättäviä ihmisiä. Kaikkien kanssa keskustellaan.
Rachel Cuskin Ääriviivat on älykäs, omaääninen romaani. Juonta ei ole – matka Ateenaan ei kovin isoa draaman kaarta sisällä. Cusk antaa tilaa assosiaatioille, ajatuksille, ihmisten pienille teoille. Eihän ihmisten välisessä vuorovaikutuksessakaan aina tarvitse suuria tapahtua, mutta se voi silti olla hyvin vaikuttavaa. Ääriviivojen ydin on ihmisten välisissä keskusteluissa, siinä kuinka puheenaiheet määrittävät keskustelevia ihmisiä, heidän luonnettaan, heidän arvojaan, heidän tunteitaan. Rachel Cuskin kerronta tuo vaivattomuudessaan ja yksinkertaisessa syvällisyydessään mieleen W.G. Sebaldin.
Innostuin kovasti Rachel Cuskin kirjoitustyylistä, ja aivan kuten taannoin Sebaldia lukiessani nytkin pääasiaksi lukiessani nousivat omat ajatukseni, välillä kokonaan kirjaan liittymättömät mielikuvani, jotka jotenkin vain lähtivät liikkeelle Cuskin tekstistä. Voi sanoa, että keskustelin mielessäni Cuskin kirjan kanssa, ja se oli erinomainen kokemus. Ääriviivat on trilogian avausosa, joten toivottavasti Rachel Cuskia on pian enemmänkin saatavilla suomeksi. Suosittelen!