Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tämä on ensimmäinen lukemani Jenni Linturin kirja, eikä varmasti jää viimeiseksi. Linturi kirjoittaa niin, että sanat jäävät mieleen ja pistävät ajattelemaan.
Äärimmäisenä laidalla -kirjassa eletään Suomen ensimmäisessä lähiössä, joka oli Le Corbusierin inspiroima kaupunkivisio. Oli pakko ottaa selvää, kuka oli tämä Le Corbusier, josta ei sen enempää kirjassa kerrota. Sen sijaan kerrotaan, millaista oli elää lähiössä 1970-luvulla ja lapsen kengissä.
Kirjan päähenkilö on Mirkku, jonka kanssa seurataan tilanteita, asioita joista ei puhuta, mikä on totta ja mikä ei. Mirkun paras ystävä on Pauliina, hieman tavallaan omituinen, josta Mirkku tykkää, mutta Pauliina ei tunnu kovin välittävän kenestäkään. Ja mihin katosi poika, josta Mirkku tykkäsi?
Paljon tulee kaikkia itselleenkin tuttuja muistoja ajasta, jota on elänyt. Miten on kerätty sanomalehtipaperia, pyöritty kellareissa, puhuttu toisten lasten vanhemmista. Sekin äiti, jonka kerrotaan kuolleen, mutta onko? Kenen isä pahoinpitelee lasta? Eritoten miten oli kerätty purukumeja, niitä pois heitettyjä! Vaan kun ne tuovat lohtua…
…ennen kuin lähden sisälle. Sillä kello on neljää yli neljä ja minä haluan nähdä kaikesta kamaluudesta huolimatta nähdä Naapurilähiön.
Kirjassa puhutaan feminismistä, eläinten suojelusta, kasvisruuasta ja vaikka mistä yhteiskunnallisista asioista, mutta minä juutuin enemmän kaikkeen siihen, millaisia muistoja lukeminen toi, asioita jotka olivat jo unohtuneet, mutta nyt nousivat mieleen kirkkaina.
Nostaloginen lukukokemus.
