Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Toivo syntyy Uudessakaupungissa 1950-luvulla, ja kirjassa hän pääsee noin viisikymppiseksi. Toivon lapsuuteen kuuluu tyranni-isä, Edith Bunker -mallinen äiti, pikkuveli ja pikkusisko. Nuoruuteen kuuluu koulukiusattuna oleminen. Aikuisuuteen kuuluu avio, ero ja kaksi unohtunutta lasta. Sitä rataa.
Kirjan alkupuoli on hauskaa, hellyttävää, hirtehistä, absurdiakin ankean lapsuuden kuvausta. Isä hakkaa äidin ja kysyy seuraavana päivänä: ”Miksi kuljet jatkuvasti mustelma minuun päin?” Äiti vain kujertaa. Aikuistunut Toivo näkee äidin toivottoman yksinkertaisena ihmisenä, jota pitää muistaa kerran vuodessa käydä säälimässä ja opettamassa. Sitten äiti sairastuu, kellastuu ja kuolee. Sellainen tarina.
Mutta kirja on vasta puolessa, ja nyt juttu tekee U-käännöksen, jonka jälkeen meno käy surrealistiseksi. Taivaaseen lentäneen äidin tarina jatkuu. Äiti on voittanut novellikilpailun, ryhtynyt parantamaan maailmaa ja perustanut hattukaupan. Äiti aikaansaa ihmeitä ja äidistä tulee guru. ”Kato kui helpost mä saa jonku tuijottama tätä ykköst: 1.”
Kirjan päättyessä Toivo on palannut pienuuteensa, ja äiti on kasvanut suureksi. Ymmärrystä saa isäkin. Ei paha ol kenkkä!
Tämä on totisesti hauska kirja – juuri niin. Laulajaisen hieno tarina ja hassahtava kertomisen tapa on melkein mieletön yhdistelmä. Tekstissä on lakonista iskua, taatusti vapaata assosiaatiota ja saako tälle edes nauraa -huumoria. Myös Toivon pragmaattinen lapsenfilosofia ja äidin uuskaupunkilaismurre ovat herkullista luettavaa.
Ja näinä aikoina osaa arvostaa romaanihenkilöitä, jotka ovat naurattavia olematta naurettavia.