Ursula Poznanski, itävaltalainen dekkarikirjailija, on työskennellyt vuosia lääketieteen toimittajana ennen ryhtymistään kokopäiväiseksi kirjailijaksi. En ole lukenut hänen aiemmin suomennettuja teoksiaan Viisi ja Sokeat linnut, mutta ehkäpä niihin kannattaisi tutustua, on kirjojen päähenkilö Beatrice Kaspary sen verran mielenkiintoinen hahmo.
Äänet-kirjassa näkyy Poznanskin lääketieteellinen tausta, sillä sen tapahtumat on sijoitettu Pohjois-Salzburgissa toimivalle psykiatriselle osastolle. Osasto on tarkoitettu vaikeasti traumatisoituneille potilaille, ja heitä kyllä riittääkin, samoin lääkäreitä, joita suorastaan vilisee ohi tekstissä. Mukaan mahtuu sentään muutama hoitajakin.
Sitten tapahtuu tietysti välttämätön murha: eräs osaston lääkäreistä löytyy sairaalasta murhattuna ja erikoisella tavalla koristeltuna. Beatrice ja hänen työtoverinsa kuulustelevat lääkäreitä ja joitakin potilaitakin, mutta Beatricea kiehtoo erityisesti osaston julkkispotilas, Jasmin Matheis, jota kutsutaan kuitenkin Marieksi, jotta kukaan ei osaisi yhdistää häntä aiemmin julkisuudessa olleeseen järkyttävään ja traagiseen rikosjuttuun.
Jasmin on siitä erikoinen, ettei hän puhu eikä pukahda eikä ota muutenkaan mitään kontaktia keneenkään, mutta Beatrice ei halua antaa periksi, vaan uskoo, että Jasmin tietää enemmän kuin antaa ymmärtää. Sitten tapahtuu välttämätön toinen murha, eikä Beatrice enää olekaan ihan varma, keneen voi luottaa ja keneen ei.
Äänet on hyvä perusdekkari, ei nyt ratkaisuiltaan ehkä maata mullistavan jännittävä, mutta kuitenkin näppärä ja hyvin luettava, ja kuten sanottu, Beatrice on mielenkiintoinen ja sympaattinen päähenkilö, jonka perhe- ja rakkausasioitakin käsitellään sen verran, että nekin alkavat kuin luonnostaan kiinnostaa: mitenköhän käy poliisin ja hänen ex-miehensä välisessä huoltajuuskiistassa, ja miten Beatricen ja kollega Florinin suhde oikein kehittyy. Lisäksi on mukavaa lukea välillä jotain angloamerikkalaisen maailman ulkopuolella olevaa jännitystarinaa. Monella tapaa siis suositeltava kirja.