Kirjoittaja tarttuu itse koettuun aiheeseen toimittajana vakavasti paneutuen aiheeseen laajasti. Kun Hanna Jensenin isä alkaa käyttäytyä oudosti vuonna 2009, edessä on dementia ja Alzheimer-diagnoosi. Ne pelätyt asiat, joita yhä useammat meistä tulevat kohtaamaan tulevaisuudessa koko väestön ikärakenteen muuttuessa. Jensen hoiti isäänsä yli kaksi ja puoli vuotta; voiko enempää toivoa?
Yllättäen ennen jyrkkä ja hiomatonkin isä alkaa käyttäytyä lempeämmin, silti hänessä on jäljellä aina muistettavia hassunhauskoja piirteitä, esimerkiksi erikoinen tapa pukeutua. Mutta kun diagnoosi on tehty, alkaa asuminen yksin olla vaikeaa. Enää ei riitä vain jonkun käynti silloin tällöin. On harkittava erilaisia asumismalleja, muutettava pois omasta rakkaasta kodista ja järjestettävä sekä isän että oman perheen elämä sekä omat menonsa toisin. Sairaus vaikuttaa koko lähipiiriin ja tuo stressiä. Kun isä katoaa Taiteiden Yönä, ovat vitsit vähissä.
Isä on päässyt asumaan hyvään paikkaan, mutta kun hänen kuntonsa heikkenee nopeasti ja eteen tulee yhä hankalampia tilanteita, on edessä sairaalahoito. Tällöin tuntuu, että ihmisellä itsellään ei enää ole kovinkaan paljon arvoa. Ainakaan ei kaikilla – hoitopaikat ja sairaalat ovat hyvin erilaisia sekä tasoltaan että palveluiltaan. Kun loppu lähenee, tytär pyrkii olemaan läsnä mahdollisimman paljon. Isän lähtö on kokemus, kasvattava ja tunteita laukaiseva tilanne. Kun viimeinen henkäys on vedetty, jäljellä ovat muistot. Edelleen on kuitenkin perhe, oma tuleva vanhuus sekä mahdollinen alttius muistisairaudelle.
Hanna Jensen on tehnyt merkittävän kirjan, jossa hän kertoo isänsä muistisairaudesta, diagnooseista ja kaikista järjestelyistä, joihin sairaus perheen vie. Sen ohessa mukana on runsaasti faktatietoa eri järjestöjen toiminnasta, muistisairauksista sinänsä, niiden diagnosoinneista, lääkityksestä, muistisairaiden oikeudesta elää kohdeltuna heidän arvonsa mukaisesti sekä paljon esimerkkejä mahdollisista hoitopaikoista (joita on suhteessa todella vähän). Mukana on myös esimerkki hoitotahdosta, mikä jokaisen olisi tärkeä täyttää vaikka jo nuorena – koskaan ei voi tietää, mitä tapahtuu. Samoin olisi syytä muistaa edunvalvojan määrääminen samassa yhteydessä.
Kirjaa luki kuin liikuttavaa jännitystarinaa tai oman vanhempansa sairauskertomusta; mitä tapahtuu seuraavaksi? Kuinka tästä tilanteesta voi selvitä järjissään? Mitä itse tekisin, jos minulle kävisi näin? Tärkeä ja erittäin mielenkiintoinen tietokirja, jonka toivoisi mahdollisimman monen lukevan. Kaikki meistä ikääntyvät ja ainakin vanhempamme, jos ovat vielä elossa. Mitä me toivoisimme heille ja itsellemme? Erinomainen teos muistisairaan omaisille ja läheisille, mikä ettei lievästi muistisairaalle itselleenkin, jos hän pystyy vielä lukemaan – ei se mahdotonta ole! Vertaistukena tyttären kertomus on omaishoitajille ja ilman omaishoitajan statusta toimiville selviytymistarina byrokratian ja lääketieteen viidakossa.
Suosittelen lämpimästi, kirja on helppolukuinen ja antaa runsaasti vinkkejä paikoista, joista hakea lisätietoa ja apua.