Mikä yhdistää Jim Morrisonia, Kurt Cobainia, Janis Joplinia, Jimi Hendrixiä, Brian Jonesia ja Robert Johnsonia, muutamia mainitaksemme? Jokainen heistä oli kuollessaan vain 27-vuotias.
Prahassa opiskelevalla Angiella on akuutti ikäkriisi. Hän on juuri täyttänyt 27, eikä näköpiirissä ole vielä mitään suurteosta, josta hänet muistettaisiin sen jälkeen, kun hän alle vuoden kuluttua menehtyisi epäselvissä oloissa. Oikeastaan hän ei edes vielä tiedä, millainen se suurteos voisi olla. Maaseudulla Suomessa asuu puolestaan toimeentulotuen varassa tavallinen nuori perhe: tyhjäntoimittajaisä Marko, ekohenkinen äiti Piia, kaksospojat Ziggy ja Merlin sekä pieni tyttö Vappu Eleonoora Unelma parhaan ystävänsä Herra Possun kanssa. Puolinainen sattuma — ennemminkin uhmakas päähänpisto — heittää Angien Suomeen, eikä mikään ole sen jälkeen ennallaan.
Alexandra Salmelan esikoisromaani 27, eli kuolema tekee taiteilijan on väkevä kuvaus nuoren naisen ilmaisunpakosta ja itsensä etsimisestä. Vieraaseen kulttuuriin ja ympäristöön sopeutuminen vie aikansa, mutta se tuntuu olevan Angielle välttämätöntä, sillä Prahassa hän on elämänsä kanssa täydellisessä umpikujassa. Salmela kirjoittaa lyhyitä ja tyyliltään erittäin vaihtelevia tekstikatkelmia, joiden keskinäisistä suhteista olin ainakin teoksen alkuvaiheissa lukijana melko eksyksissä. Kuitenkin polyfoninen tarinan kaari holvautuu umpeen taitavasti. Salmelan kielenkäyttö on hienoa ja kokonaisuus on varsin kypsästi rakennettu.
27, eli kuolema tekee taiteilijan päätyi ilmeisesti hieman vahingossa vuoden 2010 Finlandia-ehdokkaiden joukkoon, sillä palkinnon sääntöjen vastaisesti Alexandra Salmela ei ole syntyperäinen Suomen kansalainen, vaan hän on kotoisin Slovakiasta, vaikka hän suomeksi kirjoittaakin. En aio sen enempää ottaa kantaa tähän kohuun ja keskusteluun; toteanpa vain, että Salmelan romaani on laadukasta suomenkielistä proosaa, jota kyllä kelpaa vinkata.