Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tartuin tähän kirjaan melko epäilevästi. Olen vannoutunut realismin ystävä, ja kirjan etuliepeessä luvattu fantasiapitoisuus ei sytyttänyt minua yhtään. Lisäksi 1Q84 on saanut lehdistössä ristiriitaisen vastaanoton, ja liki 800 sivuakin tuntuivat isolta urakalta. Olen kuitenkin lukenut Murakamin aiemmin ilmestyneen romaanin Norwegian Wood, josta pidin kovasti, joten päätin ryhtyä toimeen.
Ja kyllähän 1Q84 sitten veikin mukanaan! Sivu sivulta halusin lukea aina vain lisää, varsinkin kun romaanin ensimmäisessä osassa sitä pelkäämääni fantasiaa esiintyi melko vähän. Kirja kertoo kahden nuoren aikuisen, Aomamen ja Tengon tarinat. Aomame on itsepuolustuksen opettaja ja sivutöikseen murhaa perheväkivaltaan syyllistyneitä miehiä, ja Tengo on preppauskoulun matematiikan opettaja, joka vapaa-aikanaan kirjoittaa lehtijuttuja ja lopulta sitten oikein romaaniakin. Aomame joutuu eräänä päivänä liikenneruuhkasta päästäkseen astumaan taksista pois moottoritiellä, ja kiivettyään tikkaat hätäpoistumistietä myöten hän joutuu maailmaan, jossa mikään ei ole ihan ennallaan, ja vähitellen tämä tunne vahvistuu. Erikoisinta on se, että taivaalla on kaksi kuuta. ”Jotain on tekeillä, ihan varmasti, hän ajatteli. Hänen sydämensykkeensä kiihtyi. Joko maailmassa on jotain pielessä tai sitten minussa on jotain pielessä.”
Tengo taas saa käsiinsä kustantajansa kautta erikoisen pienoisromaaniluonnoksen, salaperäisen 17-vuotiaan Fuka-Erin kirjoittaman Ilmakotelon. Hän alkaa muokata sitä sujuvammaksi, ja tätä tehdessään tutustuu Fuka-Eriin, joka sitten katoaa oudosti. Myös Tengon suppeassa maailmassa monet asiat muuttuvat pysyvästi.
Kuten lukija pian arvaa, Aomamen ja Tengon tarinat alkavat romaanin edetessä nivoutua toisiinsa, ja tästä seuraa omalaatuinen rakkauskertomus, joka on jollain tavalla hyvin viaton ja puhdas. Tengon ja Aomamen persoonat tulevat lukijalle hyvin tutuiksi; tosin ehkä Aomame jää vähän etäiseksi kaikessa täydellisyydessään. Kirjaa on syytetty myös melkoisesta tyhjäkäynnistä laajuutensa takia, mutta minusta sen mahdollinen toistokin palveli tarkoitustaan eli henkilöiden erikoislaatuisuuden kuvausta. Tosin perinpohjaisten ruoanlaittojen kuvauksen ja muotivaatemerkkien luettelun olisi minustakin saanut jättää vähän vähemmälle, mutta ne nyt ovat sivuasioita.
Huolimatta sivumäärästään 1Q84 oli varsin sujuvaa luettavaa. Se sisälsi mielenkiintoisen paljon viittauksia musiikkiin ja kirjallisuuteen, vaikka kirjan inspiraatioksi väitetyn Orwellin teoksen Vuonna 1984 osuus jäi mielestäni hyvin vähäiseksi. Jään mielenkiinnolla odottamaan romaanin kolmannen osan lukemista.
