Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Haruki Murakamin massiivisen romaanin 1Q84 toinen osa päättyi varsin jännittävissä merkeissä. Aomame ja Tengo ovat edelleen kumpikin tahollaan ikävöimässä toisiaan; Aomame piileskelee anonyymissa kerrostaloasunnossa murhattuaan Sakigakekultin johtajan, ja Tengo istuu koomaan vajonneen isänsä kuolinvuoteella ja lukee hänelle kaikkea mahdollista Blixenistä ruohonleikkurin käyttöohjeeseen.
Kolmannessa osassa on heidän lisäkseen vielä yksi kertojanäkökulma, Sakigaken palkkaama rujonnäköinen juristi Ushikawa, joka kuuntelee kylvyssä Sibeliusta ja onkin yksi tämän kirjan mieleenpainuvimmista henkilöistä, vaikkei aina niin miellyttävä olekaan. Hän on päässyt molempien jäljille, ja vahtii nyt Tengon liikkeitä; kovin paljon enempää en juonesta haluakaan tässä paljastaa.
Lukiessani romaanin ensimmäisiä osia olin aluksi kovin epäluuloinen kirjan etuliepeessä olevan tekstin perusteella. ”Fantasia, rakkaustarina ja huikea seikkailukertomus” eivätpä ole mitkään näistä olleet minun heiniäni. Murakami osasi kuitenkin yllättää, ja sama päti myös tähän kolmanteen osaan. Ehkä fantasia oli juuri sen verran epäuskottavaa kuin vain fantasia voi olla, rakkaustarina aika romanttinen ja seikkailukertomuskin lähinnä sinne fantasian puolelle menevä. Mutta kuitenkin pidin kovasti tästä kirjasta! Uskoisin, että siinä voisi nähdä kaikenlaisia syvempiä merkityksiä ja vertauskuvia, mutta minä en jäänyt niitä miettimään, vaan annoin tarinan viedä, ja sehän veikin. Ennakkoluuloisuus osoittautui jälleen kerran vääräksi asenteeksi.
Lopussa kertomus sitten sulkeutuu kauniisti – Tengo palaa pois siitä ”kissojen kaupungista”, johon isän sairaus oli hänet vienyt, ja Aomame kiipeää takaisin moottoritien hätäpoistumistikkaita vuodesta 1Q84 vuoteen 1984. Ja siinä maailmassa on vain yksi kuu.
