Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Teema ja muunnelmat on yksi klassisen musiikin sävellystapa, jossa ensin esitellään (lyhyehkö, yksinkertainen) sävelaihe, ja sen jälkeen säveltäjä lähestyy aihetta mitä erilaisemmin tavoin. Samaa voidaan tehdä kirjallisuudessa: otetaan jokin pohjateksti ja ryhdytään varioimaan sitä erilaisten sääntöjen tai genrejen mukaan. Ranskassa tätä on tehty 1960-luvulta saakka Oulipo-ryhmän piirissä, ja nyt ennenkin kokeilevaa kirjallisuutta yhdessä ja erikseen kirjoittaneet Laura Lindstedt ja Sinikka Vuola ovat tarttuneet vastaavaan haasteeseen. 101 tapaa tappaa aviomies kertoo surullisen tarinan väkivaltaisen avioliiton päättymisestä yhä uudestaan ja uudestaan – 101 kertaa.
Teoksen pohjateksti on yksinkertainen referaatti Alibissa vuonna 1983 julkaistusta artikkelista, jossa kerrotaan erään suomalaisnaisen surmanneen väkivaltaisen norjalaisen aviomiehensä kiväärillä taas yhden raiskausyrityksen päätteeksi. Tapauksesta teki poikkeuksellisen se, että nainen todettiin oikeudessa syyttömäksi murhaan; oikeus katsoi, että aviomies sai ansionsa mukaan. Onko tarina tosi, siitä ei Lindstedtillä ja Vuolalla varmuutta ole, mutta tarina on riittävän hyvä variaatioiden teemaksi.
Kun teema on esitelty, alkaa sen variointi. Lindstedt ja Vuola asettavat lyhyet tai lyhyehköt muunnelmansa tiiviisiin kirjallisiin raameihin: valitaan sanakirjasta substantiivi tietystä kohdasta, sepitetään sonetti, balladi tai tanka, käännetään sanojen merkitykset päälaelleen, kirjoitetaan kiertoilmaisuin, plagioidaan jotain aiempaa tekstiä, tehdään anagrammi koko teematekstistä, vaihdetaan kaikki vokaalit pitäen konsonantit paikallaan, murjaistaan Susikoira Roi -vitsi, mitä kaikkea vielä.
Mitä kullekin muunnelmalle asetettuihin sääntöihin ja rajoitteisiin tulee, kirjailijat siteeraavat säveltäjä Igor Stravinskia: ”Mitä kontrolloidumpaa, rajoitetumpaa ja seulotumpaa taide on, sitä vapaampaa se myös on.” Tämä on hyvä lähtökohta 101 tavan tappaa aviomies lukemiselle. Se on tapa tutkia, mitä kirjallisuuden keinoin voidaan saavuttaa. Parhaimmat variaatioista ovat suorastaan huiman hienoa proosaa, luovuuden kukkimista kauneimmillaan. Osa teksteistä on ilmiselviä parodioita, eikä aina ollenkaan niin hauskojakaan. Kokonaisuus on kerralla ahmaistavaksi ehkä hieman turhan tukeva – itseään toistava, jos tällainen ilmaisu tässä tapauksessa sallitaan. Mutta muutama juttu silloin tällöin sieltä täältä, ilman sen kummempaa järjestystä, avaa silmiä, että tällaistakin voi olla.
Minulle 101 tapaa tappaa aviomies jätti enemmän hymyä huulille kuin kiusaantuneita tuhahduksia. Kiinnostava kirja, suosittelen!
