Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Into-kustantamolta on ilmestynyt pamfletteja ja muuta valtavirrasta poikkeavaa tietokirjallisuutta sekä samantapaista kaunokirjallisuutta. Nyt Intokin on ottanut osansa pohjoismaisten dekkarien vuolaasta virrasta ja julkaissut ruotsalaisen Denise Rudbergin Marianne Jidhoff -sarjan ensimmäisen osan. Tämä onkin melko erikoinen valinta, sillä yhteiskuntakriittisyys ei ole se ominaisuus, jonka Yksi tappava syrjähyppy toisi ensimmäisenä mieleen. Rudberg on kotimaassaan käsittääkseni hyvin suosittu. Hän on aloittanut uransa chicklit-kirjailijana ja se kyllä näkyy tässä uudessakin aluevaltauksessa. Yksi tappava syrjähyppy on nimittäin varsin viihteellinen teos sekä hyvässä että pahassa.
Marianne Jidhoff on toiminut Tukholmassa syyttäjänsihteerinä, mutta hänen uransa keskeytyi pitkäksi aikaa vakavasti sairaan aviomiehen omaishoitajuuteen. Nyt tämä Hans on kuollut, ja vähän päälle viisikymppinen Marianne-leski harkitsee jäävänsä eläkkeelle, mutta entinen esimies saa kuin saakin taivuteltua hänet takaisin töihin, kun käsillä on visainen rikostapaus: juppimainen toimitusjohtaja Christopher Turin löydetään murhattuna, mutta johtolangat jutun selvittämiseen ovat vähissä. Poliisin puolelta asiaa ratkoo kokenut Torsten Ehn apunaan nimeään myöten erikoinen konstaapeli Augustin Madrid. Jäljet johtavat lopulta erikoiseen terapiakulttiin, Nyt-kursseihin, joita kurssin pitäjät nimittävät mindfulnessiksi mutta joilla toteutetaan tarpeita vähän toisin. Tämän rikosjuonen ohella kirjassa kulkee sitten toinen kertomus, jossa onneton hienostokotirouva Paula alkaa kokea, että häntä tarkkaillaan ja seurataan.
Kovin ovat siis yläluokkaisia nämä rikoksen uhrit, mutta eivät he suinkaan ainoita ole, sillä Marianne sattuu omistamaan kokonaisen talon Östermalmilla, eikä muillakaan lain ja oikeuden edustajilla varsinaisesti rahasta tiukkaa tee; jopa vastavalmistunut konstaapeli Augustin käyttää merkkipukuja ja käsintehtyjä kenkiä; tämän kaiken takana ovat tietysti mukavia perintöjä jättäneet vanhemmat. Rudberg ei ainakaan minusta mitenkään kyseenalaista tai edes ironisoi tätä maallisen hyvyyden määrää, mikä tekee hänen henkilöistään aika lailla saippuaoopperamaisia. Onneksi päähenkilö Marianne on muuten melko inhimillinen hahmo laihdutuskuureineen – sairaaladieetin noudattaminen tekee tuskaa, kun samppanja kuohuu, lähikonditoriat tarjoavat suklaata ja leivoksia ja arkipäiväinen husmanskost on sekin niin kovin maistuvaista.
Rudberg on siis julkaissut jo paljon aiemminkin, joten onhan hän ammattimainen kirjailija: juonen kuljetus on hyvin sujuvaa ja luettavaa. Dekkaristina hän tuntuu kuitenkin olevan aloittelija, sillä lopputulos on enemmän tai vähemmän deus ex machina -henkinen, jossa syyllinen löytyy vähän väkisintehdyn ratkaisun kautta. Marianne Jidhoffista kertovia dekkareita on sittemmin ilmestynyt Ruotsissa jo neljä; nähtäväksi jää, aikooko Into jatkaa niiden julkaisemista.
