Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Joskus sitä vain saa enemmän kuin luulee tilanneensakaan. Tapio Koivukarin kirja Unissasaarnaaja yllättää veijarimaisella otteellaan, vaikka takakannen esittelyn perusteella saatat odottaa painavaa ja vakavahkoa tekstiä.
Tapahtumat saavat alkunsa länsisuomalaisessa Nihtamon syrjäkylässä. Pienviljelijä Heinosen perheen murrosikäinen tytär Tuulikki pääsee pitkän sairastelun jälkeen sairaalasta kotiin voipuneena ja uupuneena. Sairastelu jatkuu vielä kotonakin ja herkällä ja haaveisiinsa unohtuvalla tytöllä on aikaa lukea läpi niin koulukirjat kuin Raamattua ja lääkärikirjaakin. Jo sairaalassa enkelit olivat vierailleet Tuulikin unissa ja nyt toipilaana hän kouristavien kohtausten jälkeen alkaa kuin horroksessa saarnata parannuksen tekemisestä ja kehottaa ihmisiä rukoukseen, maailmanlopun aika kun on hyvinkin lähellä. Kuulijat hämmentyvät ja Tuulikin puhe tempaa heidät mukaansa; he löytävät siitä vastauksia omiin pohdiskeluihinsa ja osa tytön ennustamista asioista tuntuu käyvän toteen heidän lähipiirissään. Ei aikaakaan, kun tieto on levinnyt jopa lähipitäjiin ja Tuulikkia tullaan kuulemaan linja-autokyydityksilläkin sankoin joukoin.
Suomi on vielä sodan jäljiltä pahoin haavoilla 1940-luvun lopulla. Sodan vaurioittamat miehet ovat palanneet kotiin ja luottamus tulevaisuuteen on vasta hennosti rakenteilla, joten maailmanlopun mahdollisuuskin sopii hyvin kuvioon mukaan. Maakunnan väki kohisee uudesta horrossaarnaajasta ja Heinosten perheen arki menee aivan uusiksi. Perunamaakaan ei enää jouda varsinaiseen tehtäväänsä vaan se tallautuu sanankuulijoiden penkkien alla käyttökelvottomaksi. Veera-äiti ilahtuu kolehtirahoista ja teettää niillä itselleen tekohampaat. Rahakätkö saa äidin haaveilemaan hankinnoista, joihin hänellä ei koskaan ole ollut varaa. Keväällä Tuulikin heteka kannetaan pihalle ja Koivukari kirjoittaa hykerryttävästi: ”Nyt läksi hetekakin Herran työhön.”
Kirjan veijarimaisuus pääsee valloilleen, kun Korsosta saapuu paikalle Sigurd Sihvonen. Veera pyytää häntä laittamaan tytön kuriin ja ohjaamaan tätä sananjulistuksen työssään. Saarnaaja Sihvosen aikeet eivät ole alkuunkaan kunnialliset, mutta hän toimii vakuuttavasti ja Heinoset tottelevat hyvinkin sokeasti hänen ajatuksiaan. Kommelluksilta ei vältytä, kun koko porukka lähtee saarnareissulle pohjoiseen.
Kirjan asetelma on mielenkiintoinen. Hento ja sairaalloinen tyttö asettuu tyynesti Sanan välikappaleeksi eikä hae itselleen kunniaa tai etua. Saarnankuuloon tulleet hengenmiehet laittavat alulle kolehdin keruun ja Sihvosen halut kohdistuvat paitsi taloudelliseen hyötyyn myös nuoreen tyttöön itseensäkin. Tarinan henkilöiden auktoriteettiuskoa ovat koetelleet jo sota-ajan tapahtumat ja Sihvonenkin osoittautuu huijariksi. Veeran isän mietteitä kuvataan näin: ”Miten olikin niin, että sodassa komeimmat puheet oli takaportaiden jehuilla, ja nuo saarnamiehet olivat kärkkäimpiä vaatimaan muita luopumaan omaisuudestaan ja sanoivat sitten vain, että amen ja hallelujaa.”
Murteen runsas viljely tekee tekstistä erinomaisen mehukasta luettavaa ja kietoo pienen yhteisön sodanjälkeiset tunnot, traumat ja epäluulot värikkääseen pakettiin. Hauskojen ja traagistenkin tapahtumien vyöryssä teksti on myös uskottavaa, onhan Tapio Koivukari itse koulutukseltaan teologian maisteri.
